Laivan perä oli törmännyt karille. Sen lyhdyt sammuivat. Valkea kuohulinja näytti silmänräpäykseksi musertuneen. Se oli laiva, joka laskeusi sen päälle kyljelleen ja musertui rikki karien välissä.
Ja samassa silmänräpäyksessä, omituisesta sattumuksesta, katosi pitkä liekki, niinkuin rajumyrsky olisi sen riistänyt mukanaan. Meri, taivas ja rannikko hävisi heti synkeään pimeyteen.
"Tulinainen!" oli Jack Ryan taaskin huudahtanut, kun tuo hänen kumppaneistaan ja itsestäänkin ylenluonnollinen ilmiö oli äkkiä kadonnut.
Mutta rohkeus, jota taikauskoisilla skotlantilaisilla ei ollut poistaaksensa luultua vaaraa, palasi heihin jälleen, kun näkivät todellisen vaaran, nyt kun tuli pelastaa lähimmäisiään. Nuo valloillaan olevat, raivoisat luonnon voimat eivät heitä estäneet. Yhtä urhollisina, kuin olivat herkkäuskoisiakin, riensivät he apuun.
Se onnistuikin heille varsin hyvin, vaikka muutamat, niiden joukossa uhkarohkea Jack Ryan, pahoin loukkaantuivat vasten kallioita; mutta laivan kapteeni ja 8 henkeä miehistöstä tuotiin pelastettuina rannalle.
Laiva oli norjalainen priki "Motala", kulettaen puulastia Pohjolasta, ja matkalla Glasgowiin.
Niin todellakin. Dundonaldin tornin huipulle sytytetyn liekin pettämänä, oli kapteeni laskenut laivansa suoraan maata kohti, kun olisi pitänyt kulkea Clyde lahteen.
Ja nyt ei "Motalasta" ollut jäljellä muuta kuin muutama laivakappale, jotka nekin musertuivat vasten rantakallioita.
Kahdestoista Luku.
Jack Ryanin toimia.