Ett'ei James Starr ja hänen seuralaisensa löytäneet sitä aukkoa, josta he olivat tulleet ja jonka he dynamiitilla olivat auaisseet, siihen oli syynä, että tuo aukko oli tukettu, lujasti toinen toistensa päälle asetetuilla kalliolohkareilla, joita he pimeässä eivät voineet nähdä eivätkä irti saada.
Sillä aikaa kun he tarkastelivat avaraa luolaa, oli siis tuo yhdistys vanhan ja Uuden Aberfoylen välillä varta vasten vihollisen kädellä suljettu!
Kolmastoista Luku.
Hiilikaupunki.
Kolme vuotta äsken kerrottujen tapausten jälkeen, kehui ja kehoitti Joannen tai Murrayn Opas, "erittäin viehättäväksi", kaikille matkailijoille, jotka matkustivat Stirlingin kreivikunnan kautta, muutaman tunnin kestävää käyntiä Uuden Aberfoylen hiilikaivoksissa.
Yksikään kaivos, vanhassa tahi uudessa maailmassa ei tarjonnut niin eriskummaista näkyä.
Ensiksikin pääsi matkustaja ilman vähintäkään vaaratta tahi vaivatta 1,500 jalkaa kreivikunnan pinnan alle.
Vähää enemmän kuin peninkulman päässä Callanderista lounaiseen päin päättyi maahan tunneli, jonka suu oli uhkeasti varustettu torneilla, joissa oli ampumareiät. Tämä tunneli, joka loivasti vietti alaspäin, ja oli jotenkin leveä, johti suorastaan tuohon omituisesti muodostuneesen luolaan Skotlannin maan sisustassa.
Kaksi-ratainen rautatie, jonka vaunuja kuletti vedenjohdollinen voima, vei joka tunti raskaita kuormia alhaalla syvyydessä perustetusta kylästä, jolle oli annettu tuo jotenkin komea nimi Coal-City, Hiilikaupunki.
Kun matkustavainen saapui Coal-Cityyn, oli hän paikalla, jossa sähkö parhaasta päästä oli lämmön ja valon levittäjänä.