"Ei, ei!" väitti tuo omapäinen nuori mies. "Minä en koskaan suostu sanomaan asiaa toisin kuin se on. Minä vaan olin kiireissäni saada tietoa minne sinä Harry olit joutunut, siinä kaikki. Mutta suodakseni oikeutta kaikille, täytyy minun lisätä, että ilman tuota käsittämätöntä lyhtyhaltiaa…"
"Kas, siinäpä se olikin!" virkkoi Simo Ford. "Eräs lyhtyhaltia!"
"Eräs peikko, jonkun haltiattaren poika", sanoi Jack Ryan, "Tulinaisten pojanpoika tahi miksi vaan tahtonetteki häntä nimittää! Varma kuitenkin on, ett'emme häneltä koskaan olisi tunkeuneet siihen käytävään, ainoa tie, mistä voitte päästä ulos".
"Niin kyllä, Jack", vastasi Harry. "Nyt täytyy vaan saada selville, onko tuo olento tosiaankin niin ylenluonnollinen, kuin sinä luulet".
"Ylenluonnollinen!" huudahti Jack Ryan. "Yhtä ylenluonnollinen, niinkuin peikko, jonka nähdään kulkevan lyhty kädessä, jota tahdottaisiin ottaa kiinni, joka pääsisi läpi käsien kuin ilman haltia, joka häviää kuin varjo! Ole huoleti Harry, me näemme vielä jonakuna päivänä tuon kummallisen olennon uudestaan".
"No niin, Jack", sanoi Simo Ford, "olkoonpa peikko tahi muu, me koetamme saada hänet käsiimme ja sinä kyllä autat meitä siinä työssä".
"Siitä ette paljoakaan voita, hra Ford!" vastasi Jack Ryan.
"Hyvä, saammepa nähdä, Jack!"…
Fordin perheen jäsenet ja etenkin Harry, tietysti hyvin pian tutustuivat likeisesti Uuteen Aberfoyleen. Viimeksi mainittu tutki kaikki salaisimmatki loukkaat ja kolot. Hän tiesi tarkoilleen mitä kohtaa maan pinnalla se ja se paikka kaivoksessa vastasi. Hän tiesi, että tuon hiilisuonen yläpuolella on Clyde-lahti, että tuolla kohden oli Lomondin tahi Katrine-järvi. Nuo pylväät olivat Grampianvuorten tukena ja kannattivat niitä. Tuo holvi oli Dumbartonin perustuksena. Tämän lammikon yläpuolella kulki Ballochin rata. Tuossa loppui Skotlannin rannikko, siinä alkoi meri, jonka pauhina syysmyrskyjen raivotessa selvästi kuului tänne.
Hän rakasti myöskin tuota Uutta Aberfoylea. Monen monta kertaa oli hän lyhty hattuun sidottuna uskaltanut kulkea sen kaukaisempiinkin syvyyksiin! Hän tutki sen lammikot pienessä veneessään, jota hän taitavasti ohjasi. Vieläpä hän linnustikin, sillä lukuisasti oli luolaan tullut kesyttömiä lintuja: kurppia, sorsia, jotka söivät näissä tummissa vesissä uiskentelevia kaloja. Harryn silmät näytti olevan luodut noita pimeitä avaruuksia varten, niinkuin merimiehen silmä helpoimmasti eroittaa kaukaiset näköpiirit.