"Kuinka voitkaan ajatella noin, Jack?"
"Pahus vieköön … tottahan ymmärtänet … Harry! Nuo olennot, jotka ovat kotoisin hornasta, he eivät ole samoin luodut kuin me!…"
"Ne ovat luodut niinkuin me, Jack!"
"Ei suinkaan! Harry … eivät… Ja muuten, kukapa voisikaan ajatella, että joku olisi ollut niin hullu ja hiipinyt tänne…"
"Niin hullu!" virkkoi Harry. "Onko se pahantekiä hullu, joka ei ole herennyt meitä vainoomasta, siitä asti kuin hän rikkoi portaat Jarowin aukossa?"
"Mutta hän ei sitä enää tee, Harry. Näinä kolmena vuotena ei ole mitään pahaa yritystä tehty sinulle eikä omaisillesi".
"Yhtäkaikki, Jack", vastasi Harry. "Minua aavistaa, ett'ei tuo pahanilkinen, ken hän lieneekin, vielä ole heittänyt aikeitaan. Minä en voi sanoa sinulle luuloni perusteita. Jack, uuden yhtiön hyödyksi tahdon myöskin saada selville, ken hän on, ja mistä hän tulee".
"Uuden yhtiön hyödyksi?…" kysyi Jack Ryan joksenkin kummastuneena.
"Niin, Jack", vastasi Harry. "En tiedä, ehkäpä teen väärin, mutta minä luulen koko tuossa seikassa olevan jotain, joka koettaa ehkäistä tuumiamme. Minä olen usein miettinyt sitä, enkä luule erehtyneeni. Ajatteleppas noita selittämättömiä tapauksia pitkin matkaa, jotka kuitenkin ovat mitä johdonmukaisimmassa yhteydessä toistensa kanssa. Tuo salainen kirje, joka oli vastakkainen isäni kirjeelle, osoittaa ensiksi, että jollakin henkilöllä oli tieto tuumistamme, ja että hän koetti estää niiden toimeenpanemista. Hra Starr tulee ja käy luonamme Dochartin kaivoksessa. Tuskin olen vienyt hänet kaivokseen, kun suuri kivi heitetään meidän päällemme ja yhteys ulkomaailman kanssa katkaistaan portaiden pois viemällä Jarowin aukosta. Meidän tutkimisemme alkaa. Koetus, jonka tuli ilmaista, oliko uutta hiilikerrosta todellakin olemassa, tehtiin mahdottomaksi siten, että liuskakerroksessa löytyvät raot täytettiin kitillä. Siitä huolimatta saamme tiedon kaasun purkautumisesta ja raivaamme itsellemme tien kulkien kohti onnellista löytöämme. Me käännymme takaisin. Lamppumme lyödään rikki. Pimeys ympäröi meitä. Kuitenkin onnistuu meidän kulkea pitkin mustaa käytävää… Aukkoa, josta tulimme ei enää löydykään. Se on tukettu. Me olemme suljetut käytävään. No, Jack, etkö siinä kaikessa huomaa rikoksellista ajatusta? Kyllä! tähän saakka käsittämätöin, mutta ei suinkaan ylenluonnollinen olento, niinkuin sinä yhä edelleen luulet, oli kätkeytynyt hiilikaivokseen. Jostakin syystä, jota minä en voi saada selville, koetti hän estää meidän tänne tuloamme. Hän oli siellä!… Minä aavistan hänen vieläkin siellä olevan ja kukapa tietää, eikö hän juuri nyt valmistele hirvittävää iskua!… No niin, Jack, joskin hengen vaara mua uhkaisi, minun täytyy saada asia selville!"
Harry puhui semmoisella vakuutuksella, että sai kumppaninsa mielipiteet horjumaan. Jack Ryan oivalsi kyllä Harryn olevan oikeassa, ainakin mitä entisyyteen tuli. Noiden eriskummaisten tapausten syyt, oli ne sitte luonnollisia tahi ylenluonnollisia, olivat yhtä selvät.