Noin 2 minuuttia, s.o. noin 120 jalan syvyyteen, oli laskeuminen tapahtunut ilman mitään merkittävää tahi huomattavaa. Syvänteen seinistä ei lähtenyt ainoatakaan sivukäytävää ja aukko kapeni yhä alaspäin ratin muotoisesti. Mutta Harry tunsi raittiimman ilman vaikutusta, kuta alemma hän tuli, ja päätti siitä, että aukon pohja oli jonkun ilma reiän kautta yhteydessä luolan alimman osan kanssa.
Nuora liukusi yhä alaspäin. Pilkkosen pimeä oli ylt'ympäri. Haudan hiljaisuus vallitsi. Jos joku elävä olento oli etsinyt turvapaikkaa tässä salaisessa syvyydessä, niin hän joko nyt ei ollut siellä, tahi oli hän liikkumattomana pysyäkseen salassa.
Harry, joka kävi yhä epäilevämmäksi, kuta alemma hän tuli, oli vetänyt veitsen tupesta ja piti sitä oikeassa kädessään.
Noin 180 jalan syvyydessä huomasi hän saavuttaneensa pohjan, sillä nuora hölleni eikä enään kiertynyt auki.
Harry hengitti syvään. Seikka, jota hän pelkäsi, ei ollutkaan tapahtunut, nuora nimittäin ei ollutkaan katkaistu ylhäältä, sillä aikaa kuin häntä laskettiin alas. Hän ei sitäpaitsi ollut huomannut pienintäkään syvennystä seinissä, jossa joku elävä olento olisi voinut piiloutua.
Aukon alimmainen osa oli paljoa ahtaampi kuin ylempi puoli.
Harry irroitti lampun vyöltänsä ja tarkasti sen valossa pohjaa. Hän ei ollut erehtynyt luuloissaan.
Ahdas sivukäytävä aukeni alhaalla. Täytyipä kumartua, ennenkuin voi päästä siihen sisälle, ja sinne päästyä täytyi kulkea polvillaan.
Harry tahtoi tietää, minnepäin tuo käytävä haaroutuisi, ja johtiko se ehkä toiseen aukkoon.
Hän kumartui alas ja rupesi ryömimään eteenpäin. Mutta melkein heti tuli este, joka esti häntä edemmäksi kulkemasta.