Kun hän koetti käsillään eteensä, oli hän tuntevinaan, että se oli ruumis, joka oli hänen tiellään.
Harry vetäytyi ensin taapäin, mutta alkoi kuitenkin heti tarkastella sitä likemmin.
Hänen tuntonsa ei ollut pettänyt häntä. Se oli tosiaankin ruumis. Hän tarttui siihen, ja huomasi nyt sen kädet ja jalat tosin olevan kylmät, vaan koko ruumiin lämpö ei vielä kuitenkaan ollut kadonnut.
Ottaa ruumis syliinsä, viedä se aukkoon ja siellä valaista se lampun valossa oli silmänräpäyksen työ.
"Lapsukainen!" huudahti Harry.
Tuo lapsi, jonka hän oli löytänyt alhaalla syvyydessä, hengitti vielä, mutta huokuminen oli niin heikko, että Harry pelkäsi sen piankin taukoovan. Hänen täytyi hetkeäkään viivähtämättä viedä se ylös ja sitte asuntoon, jossa Madge ottaisi sen hoitaaksensa.
Harry unhotti kaiken muun, sitoi nuoran vahvasti vyötäisilleen, kiinnitti lampun siihen myöskin, otti lapsen, jota hän vasemmalla kädellään painoi rintaansa vasten ja antoi oikealla kädellään, joka oli vapaa, merkin että nuora vähitellen nostettaisi ylös.
Se oikenikin ja nostaminen alkoi hyvässä järjestyksessä.
Harry katseli yhä suuremmalla tarkkuudella ympäristöänsä. Hän ei enää ollut yksin vaarassa.
Ensimmäisten minuuttien kuluessa kävi kaikki hyvin, eikä minkäänlaista häiritsevää näyttänyt tulevankaan, kun Harry äkkiä luuli huomaavansa tuntuvan tuulahduksen, joka pani ilman liikkeesen aukon syvyydessä. Hän katseli ympärilleen ja näki pimeydessä esineen, joka hiljalleen kohosi ylös ja pyhkäsi häneen sivutse kulkiessaan.