Philadelphia oli melkein kuin marmorikaupunki; talot olivat suurpiirteisiä, ja julkiset rakennukset sellaisia, että niillä ei ollut kilpailijoita. Uuden maailman kaikista opistoista huomattavin oli Girardin koulu, joka oli Philadelphiassa. Maapallon levein rautasilta oli se, joka yhdisti Schuylkill-joen rannat toisiinsa, sekin Philadelphiassa. Vapaamuurarien kaunein temppeli sijaitsi myös Philadelphiassa. Lisäksi juuri tässä kaupungissa oli kaikkein suurin ilmapurjehduksen harrastajien seura. Ja tämän seuran kokouksessa illalla kesäkuun 12 päivänä kannattaisi varmasti pistäytyä.
Mainitussa suuressa salissa liikehti, reuhtoi, huitoi, puhui, väitteli, kiisteli satakunta henkeä — kaikilla hattu päässä. Korokkeella pöydän takana istui arvokas puheenjohtaja, apunaan sihteeri ja rahastonhoitaja. He eivät suinkaan olleet ammatiltaan insinöörejä, vaan tavallisia ihmisiä, jotka harrastivat kaikkia ilmapurjehdukseen kuuluvia asioita, mutta siinä he olivatkin kiihkeitä ja vastustivat erityisesti kaikkia niitä, jotka tahtoivat saada ilmapallojen sijaan ilmaa raskaampia laitteita, lentäviä koneita, ilmalaivoja tai muita sen tapaisia. Mahdollista oli ettei näiden kelpo miesten koskaan onnistuisi keksiä, kuinka ilmapalloja ohjattiin. Ainakin puheenjohtajan oli hieman työlästä ohjata edes heitä itseään.
Tämä Philadelphiassa hyvin tunnettu puheenjohtaja oli kuuluisa setä Prudence — Prudence oli näet hänen sukunimensä. Mitä taas tuli arvonimeen "setä", ei se kummastuttanut Amerikassa, missä mies voi olla setä ilman veljenlapsiakin. Siellä sanottiin lukemattomia miehiä sedäksi, samoin kuin muuten isäksikin, vaikkei asianomainen ollut ikinä suorittanut isyyden tehtäviä.
Setä Prudence oli varsin arvokas henkilö ja nimestään [Prudence = varovaisuus. Suom.] huolimatta rohkeaksi tunnettu. Lisäksi hän oli hyvin rikas, mikä ei ollenkaan haitannut edes Yhdysvalloissa. Ja mikäpä häntä estikään olemasta aika pohatta, kun hänellä oli melkoinen osa Niagara-Fallsin osakkeita? Näihin aikoihin oli Buffalossa perustettu muuan insinööriyhtiö, jonka tarkoituksena oli käyttää putousten vesivoimaa. Siitä tuli erinomaisen hyvä liike. Niagaran koskista virtasi 7.500 kuutiometriä vettä sekunnissa, ja siitä saatiin seitsemän miljoonaa hevosvoimaa. Kun tämä suunnaton voimamäärä jaettiin käytettäväksi eri tehtaissa, joita oli viidensadan kilometrin säteellä Niagaran ympärillä, se merkitsi kolmensadan miljoonan dollarin vuotuista säästöä, josta osa solui yhtiön kassakaappiin ja erityisesti setä Prudencen taskuun. Muuten hän oli vanhapoika ja vietti yksinkertaista elämää, eikä hänellä ollut muita omia palvelijoita kuin lakeija Frycollin, joka tuskin olisi ansainnut päästä niin rohkean isännän palvelukseen. Mutta sellaista sattui.
Setä Prudencella oli ystäviä, koska hän oli rikas, ja se oli itsestään selvää; mutta hänellä oli vihamiehiäkin, koska hän oli seuran puheenjohtaja, ja muiden mukana häntä vihasivat kaikki ne, jotka kadehtivat hänen kunniavirkaansa. Vimmatuimpien vihamiesten joukosta sopii mainita Weldon Instituutin sihteeri.
Hänen nimensä oli Phil Evans, joka oli myös hyvin rikas mies, sillä hän johti Walton Watch Companyä, suurta kellotehdasta, joka valmisti viisisataa kelloa päivässä ja jonka tuotteita saattoi verrata parhaimpiin sveitsiläisiin. Phil Evans olisi siis voinut omastakin mielestään olla maailman, jopa Yhdysvaltojen onnellisimpia ihmisiä, mutta siinä oli kiusana setä Prudencen kunniavirka.
Hän oli monessa suhteessa setä Prudencen kaltainen: neljänkymmenen viiden ikäinen, terveydeltään niin vankka, että kesti mitä tahansa, ja perin haluton vaihtamaan naimattomuuden varmoja etuja avioliiton epäiltäviin saavutuksiin. Nämä kaksi miestä olivat kuin luodut ymmärtämään toisiaan, mutta eivät lainkaan sopineet yhteen. Vielä on mainittava, että kummallakin oli äärimmäisen raju luonne, toisella, setä Prudencella, tulisen kiivas, toisella, Phil Evansilla, jäätävän viileä.
Mistä johtui, ettei Phil Evansia valittu seuran puheenjohtajaksi? Äänet olivat jakaantuneet aivan tasan setä Prudencen ja hänen välillään. Parikymmentä kertaa oli ryhdytty äänestämään, ja yhtä monta kertaa ei kumpikaan ollut saanut enemmistöä. Kiusallista tilannetta olisi voinut jatkua ehdokkaiden elinaikaa kauemmin.
Silloin muuan seuran jäsen ehdotti keinoa, jolla äänestys saataisiin ratkaistuksi. Hän oli Jem Cip, Weldon Instituutin rahastonhoitaja. Hän oli vakaumuksellinen kasvissyöjä, toisin sanoen niitä vihannesten ystäviä, jotka julistivat pannaan kaikki eläinperäiset ravintoaineet ja kaikki käyneet juomat, puoleksi bramaaneja, puoleksi muhamettilaisia, sellaisten miesten kuin Newmanin, Pitmanin, Wardin, Davien kilpailija, joiden ansiosta tämä harmittomien hassuttelijain lahko oli tullut kuuluisaksi.
Jem Cip sai tällöin kannatusta eräältä toiselta seuran jäseneltä, William T. Forbesilta. Tämä johti suurta tehdasta, joka valmisti rypälesokeria käsittelemällä riepuja rikkihapolla — niin että lopuksi saatiin oikeata sokeria vanhoista liinavaatteista. Hänkin oli hyvin varakas mies ja kahden viehättävän vanhanpiian isä; nimittäin Dorothyn eli Dollin ja Marthan eli Matin, ja he molemmat yhdessä olivat johtavassa asemassa Philadelphian parhaimmassa seurapiirissä.