Se olisi pitänyt kuulla, sillä vene oli tuskin kahdeksan metrin päässä hänen alapuolellaan.
Ei mitään vastausta.
— Ampukaa laukaus! Robur sanoi.
Käsky toteutettiin, ja pyssyn pamahdus levisi laajalle pitkin vedenpintaa.
Silloin nähtiin erään haaksirikkoisista kohoavan vaivalloisesti istualleen, silmät tuijottavina, kasvot kuin luurangolla.
Huomattuaan Albatrossin hän aluksi vavahti kuin pahoin pelästynyt.
— Älkää pelätkö! Robur huusi hänelle ranskan kielellä. — Me olemme tulleet avuksenne. Keitä te olette?
— Merimiehiä Jeanettesta. Se oli kolmimastoinen purjealus, ja minä sen ensimmäinen perämies, puhuteltu vastasi. — Kaksi viikkoa takaperin… me lähdimme siitä… vähää ennen kuin se painui pohjaan! Meillä ei ole enää vettä eikä ruokaa.
Toiset neljä haaksirikkoista olivat myös vähitellen nousseet makuulta. Riutuneina, nääntyneinä, kammottavan laihtuneina he kohottivat käsiään ilma-alusta kohti.
— Huomio! Robur komensi.