Mutta kun Albatross ei päässyt pyörremyrskystä irti nousemalla pystysuoraan, niin sillä oli vain yksi keino jäljellä: pyrkiä keskukseen, joka oli verrattain tyyni ja jossa se voisi paremmin hallita liikkeitään? Kyllä, mutta sinne päästäkseen sen olisi täytynyt puhkaista nämä kiertävät ilmavirrat, jotka yhä kiskoivat sitä ulkoreunaan päin. Oliko ilma-aluksen koneissa kylliksi voimaa temmata se niistä irti?
Äkkiä halkesi myrskypilven yläosa. Höyryt tiivistyivät rankkasateeksi.
Kello oli nyt kaksi aamulla. Ilmapuntari, joka nousi ja laski kahdentoista millimetrin rajoissa, oli alimmillaan, 709:ssä, mutta samalla oli kuitenkin huomattava ilma-aluksen silloisesta asemasta merenpinnan yläpuolella johtuva ilmanpaineen laskeminen.
Tämä pyörremyrsky oli — mikä muuten oli jokseenkin harvinainen ilmiö — syntynyt niiden vyöhykkeiden ulkopuolella, joissa se tavallisimmin riehuu, niiden, joiden rajoina ovat pohjoisessa 30. leveyspiiri ja etelässä 26. Kenties se selittää myös sen, että tämä kieppuva myrsky äkkiä muuttui suorasuuntaiseksi. Mutta millainen vihuri siitä tulikaan! Siihen olisi voinut verrata Connecticutissa maaliskuun 22. päivänä 1882 havaittua hirmumyrskyä, jonka nopeus oli 116 metriä sekunnissa eli viidettäsataa kilometriä tunnissa.
Ei siis näyttänyt olevan muuta neuvoa kuin paeta myötätuuleen, kuten laiva myrskyn tieltä, tai oikeastaan jättäytyä tämän ilmavirran vietäväksi, jota vastaan Albatross ei jaksanut puskea eteenpäin ja josta se ei myöskään päässyt irti. Mutta lentäessään myrskyn mukana se kulki etelään, siis jälleen napaseutuja kohti, joiden lähestymistä Robur oli tahtonut välttää, ja oli pakosta menossa sinne, mihin luonnonvoima sitä kuljetti.
Tom Turner oli ryhtynyt hoitamaan peräsintä. Siinä tarvittiin kaikki hänen taitonsa, jottei ilma-alus mutkittelisi puolelta toiselle.
Aamun ensi tunteina — mikäli aamuksi voi nimittää taivaanrannan epämääräistä, heikkoa vaalenemista — Albatross oli kulkenut viidentoista leveysasteen poikki Kap Hornista lukien, mikä vastaa lähes 1.700 kilometriä, ja joutunut eteläisen napapiirin toiselle puolelle.
Siellä kestää yö heinäkuussa vielä yhdeksäntoista ja puoli tuntia. Auringon kehrä, joka ei anna lämpöä eikä valoa, nousee taivaanrannan yli vain hyvin matalalle ja häviää melkein heti. Navan tienoilla jatkuu yhtämittaista yötä lähes kolme kuukautta. Kaikki viittasi siihen, että Albatross painuisi tähän pimeyteen kuin hornan pohjaan.
Jos tänään olisi voitu tehdä havaintoja, olisi huomattu, että nyt oli saavutettu 66° 40' eteläistä leveyttä. Ilma-aluksesta etelänavalle ei siis enää ollut kuin 1.400 kilometriä.
Kun Albatrossia näin kiidätettiin väkisin maapallon luoksepääsemätöntä paikkaa kohti, sen nopeus kumosi maan vetovoiman, vaikka tämä oli silloin hiukan vahvempi, koska pallomme on vähän litistynyt napojen kohdalta. Näytti melkein siltä, että olisi tultu toimeen ilman nostopotkureita. Ja pian kävi hirmumyrsky niin rajuksi, että Roburin mielestä piti vähentää vetopotkurien pyörimisnopeutta mahdollisimman hitaaksi, mikäli tahdottiin välttää vahinkoja ja samalla kyetä ohjaamaan ilma-alusta, joka sitä varten kuitenkin aina tarvitsi jonkun verran omaa vauhtia.