Keskellä näitä vaaroja insinööri suoritti komentajantehtävänsä kylmäverisesti, ja kaikki miehet tottelivat häntä, ikään kuin hänen sielunsa olisi siirtynyt heihinkin.
Setä Prudence ja Phil Evans eivät olleet hetkeksikään poistuneet kannelta. Siellä saattoikin muuten oleskella ilman tuntuvaa haittaa. Ilman vastus oli heikko, sillä Albatross oli nyt samassa asemassa kuin ilmapallo, joka liikkuu ympäröivien ilmavirtojen mukana.
Etelänavan alueen sanotaan olevan pinta-alaltaan 14.500.000 neliökilometriä. Onko se manner vai saaristo? Onko se ikiajoista asti jäätynyt meri, jonka jää ei sula pitkän kesänkään kuluessa? Sitä ei tiedetä. Se vain on varmaa, että etelänavalla on kovempi pakkanen kuin pohjoisella, mikä johtuu maapallon asemasta radallaan eteläisen puoliskon talvikuukausina.
Pitkin tätä päivää ei havaittu mitään merkkejä siitä, että myrsky heikkenisi. Se meridiaani, jonka kohdalla Albatross oli lähestymässä napaseutuja, oli 75. länteen päin. Minkä meridiaanin tienoilla se pääsisi pois sieltä — jos ollenkaan?
Oli miten oli, mitä pitemmälle se joutui etelään, sitä lyhyemmäksi kävi päivä. Kauan ei enää kestäisi, ennen kuin se painuisi yhtämittaiseen yöhön, joka ei saa valoa kuin tilapäisestä kuutamosta tai etelänpuoleisten taivaankappaleiden kalpeasta hohteesta. Mutta silloin oli uusikuu vasta alussa, ja Roburin tovereilta menisi kaiketi hukkaan tilaisuus nähdä edes jotakin näistä tienoista, joiden salaisuuteen inhimillinen uteliaisuus ei ole vielä voinut tunkeutua.
Hyvin luultavaa oli, että Albatross kulki muutamien jo tunnettujen seutujen yli, jotka olivat vähän matkan päässä napapiirin edessä; niinpä siellä oli lännessä Grahamin maa, jonka Biscoe löysi vuonna 1832, ja Dumont d'Urvillen vuonna 1838 löytämä Ludvig Filipin maa — molemmat äärimmäisiä rajoja, joille on päästy tällä tuntemattomalla mantereella.
Ilma-aluksen kannella pakkanen oli paljon lievempi kuin ennakolta pelättiin. Tuntui kuin hirmumyrsky olisi tavallaan ollut Golf-virta ilmassa ja toisi mukanaan jonkin verran lämpöä.
Kuinka ikävää olikaan, että koko tämä alue oli synkän pimeyden peitossa! Kuitenkin on huomattava, että vaikka kuu olisi valaissut avaruutta, havainnoille olisi jäänyt perin suppea ala. Tähän vuodenaikaan peitti napaseutujen pintaa kaikkialla ääretön lumivaippa ja jääkuori. Siellä ei voinut nähdä edes jäiden vaaleaa välkehtimistä. Kuinka siis voisi näissä oloissa erottaa maan muotoa, merten rajoja, saarten asemaa? Kuinka kävisi mahdolliseksi tehdä havaintoja mantereen vesistöistä? Kuinka voisi edes mitata maan korkeusasteita, koska kukkulat ja vuoret siellä sekaantuivat jäävuoriin ja kiinteään jääkenttään?
Vähää ennen keskiyötä valaisi pimeyttä ilmiö, joka vastasi pohjoisten napaseutujen revontulia. Hopeanhohtoisine ripsuineen ja avaruuden halki säteilevine levyineen tämä välkehtiminen oli äärettömän viuhkan muotoista, leviten pitkin toista taivaanlaen puolta. Sen äärimmäiset sähkövirrat häipyivät Etelän ristiin, jonka neljä tähteä loisti keskitaivaalla. Se oli verrattoman komea näky ja sen kirkkaudessa saatiin vähän aikaa katsella, minkä näköinen tämä seutu oli rajattoman valkeuden keskellä.
Sanomattakin on selvää, että oltaessa näin lähellä maapallon eteläistä magneettista napaa kompassin neula heilahteli lakkaamatta eikä enää tarkkaan osoittanut, mihin suuntaan kuljettiin. Mutta eräällä hetkellä Robur saattoi sen kääntymisestä alaspäin pitää varmana, että juuri silloin oltiin liitämässä magneettisen navan päällitse, joka sijaitsi suunnilleen 78. leveyspiirin kohdalla.