Mutta samalla kun Tom Turner aikoi juosta perään, tärisytti hirveä räjähdys Albatrossia. Kajuutat rikkoutuivat palasiksi. Lyhdyt sammuivat sähkövirran äkkiä katkettua ja pimeys oli taas täydellinen. Vaikka useimmat nostopotkurit olivat vääntyneet tai murtuneet ja siis lakanneet toimimasta, oli kuitenkin joitakin jäänyt keulan puolella edelleen pyörimään.
Äkkiä katkesi ilma-aluksen runko vähän ensimmäisen kajuutan takaa. Akkumulaattorit yhä pitivät liikkeessä etupotkuria, ja kannen takaosa repeytyi irti.
Melkein heti sen jälkeen pysähtyivät viimeisetkin nostopotkurit, ja
Albatross syöksyi merta kohti.
Putousta oli kolmetuhatta metriä, ja kaikki kahdeksan miestä tarttuivat kiinni mistä saivat otteen aluksensa hylyssä. Lisäksi putoaminen nopeutui yhä, kun ilma-alus oli kääntynyt keula alaspäin ja etupotkuri yhä pyöriessään veti sitä samaan suuntaan.
Mutta silloin Robur osoitti sellaista neuvokkuutta, joka ilmaisi tavatonta kylmäverisyyttä. Hän luisutti näet itsensä kajuutan luo, joka oli puoleksi säpäleinä, tarttui käynnistinvipuun ja käänsi potkurin pyörimään toisinpäin, jolloin se alkoi työntää ilma-alusta ylöspäin.
Siitä huolimatta tietysti yhä pudottiin, mutta vauhti hidastui; ainakaan ei Albatrossin hylky syöksynyt sillä kiihtyvällä nopeudella, jonka kappale saa ollessaan vapaasti maan vetovoiman piirissä. Ja vaikka kuolema uhkasikin ilma-aluksen miehiä, joiden oli pudottava mereen, he pelastuivat tukehtumiselta, mikä olisi ollut seurauksena, jos putoamisvauhti olisi saanut kiihtyä äärimmilleen, sillä hengitys olisi salpautunut.
Enintään kaksikymmentä sekuntia räjähdyksen jälkeen kuului hirveä molskahdus, ja ruhjoutunut Albatross katosi veden alle.
AJASSA TAAKSEPÄIN JA ETEENPÄIN.
Noin kuusi viikkoa tätä ennen, kesäkuun 13. päivänä, siis päivää myöhemmin kuin Weldon Instituutin kokoussalissa oli pidetty myrskyisä istunto, oli Philadelphian kaikissa väestöryhmissä, valkoisten ja mustien joukossa, noussut tavaton hälinä, jota on helpompi todeta kuin kuvata.
Jo aamun ensi tunteina puhuttiin kaikkialla ainoastaan edellisiltana sattuneesta oudosta ja häpäisevästä kohtauksesta. Muuan tunkeilija, joka väitti itseään insinööriksi ja mainitsi nimensä olevan Robur — Robur Valloittaja — mitä tietysti ei voitu uskoa todeksi, muukalainen, jonka kotipaikkaa tai kansallisuutta kukaan ei tiennyt, oli äkkiarvaamatta ilmestynyt saliin, herjannut ilmapallon kannattajia, häpäissyt seuran johtomiehiä, kehunut ilmaa raskaampien lentokoneiden ihmeellisiä etuja, purkanut suustaan saastaista pilkkaa kauhean metelin keskellä ja vastannut läsnäolevien luonnollisiin varoituksiin vielä pahemmilla uhkauksilla. Sitten hän oli poistunut puhujalavalta revolverien paukkuessa ja hävinnyt tiehensä. Perinpohjaisista etsinnöistä huolimatta häntä ei enää ollut löydetty eikä sen koommin kuultu puhuttavankaan hänestä.