Kumpi oli oikeassa, englantilainenko vai amerikkalainen? Sitä olisi ollut vaikea sanoa. Mutta tämä kaksintaistelu osoitti ainakin, kuinka mielet olivat kiihtyneet, ei ainoastaan uudella, vaan myös vanhalla mantereella, erään selittämättömän ilmiön takia, joka oli jo kuukauden verran saanut kaikkien mielet kuohumaan.
… Os sublime dedit coelumque tueri, [kasvot soi ylevät sekä taivahan nähdä (lat.)]
on Ovidius lausunut ihmisolennon suurimmaksi kunniaksi. Todellakaan ei koskaan oltu niin hartaasti katseltu taivasta sitten ihmisen ilmaantumisen maapallolle.
Tarkemmin sanoen oli edellisenä yönä jokin ilmassa leijaileva torvi toitottanut metallisia säveliään avaruuden halki sillä kohdalla Kanadaa, joka oli Ontario- ja Erie-järven välillä. Toiset olivat kuulleet Yankee Doodlen, toiset taas Rule Britannian. Siitä oli syntynyt sekin anglosaksien kiista, jonka päätti aamiainen Goat-saaren hotellissa. Kenties torvi ei soittanut kumpaakaan näistä isänmaallisista lauluista. Mutta kukaan ei epäillyt sitä merkillistä seikkaa, että tämä outo ääni tuntui kajahtelevan taivaasta maan päälle.
Pitikö uskoa, että jokin enkeli tai ylienkeli oli ottanut taivaisen torven huulilleen…? Eikö ollut luultavampaa, että leikilliset ilmapurjehtijat kaiuttivat tätä heleätä soitinta, jota huhun jumalatar Fama niin pauhaten käyttää?
Ei, siellä ei näkynyt palloa eikä ilmapurjehtijoita. Taivaan ylemmissä ilmakerroksissa esiintyi jokin poikkeuksellinen ilmiö — sellainen jonka laatua tai alkuperää ei saatu selville. Tänään se ilmestyi Amerikan kohdalle, kaksi vuorokautta myöhemmin Euroopan yläpuolelle, viikon päästä Aasiaan, Taivaan valtakunnan vaiheille. Totta tosiaan, ellei tuo soitin, joka näin antoi merkkejä ilmiön etenemisestä, ollut viimeisen tuomion pasuuna, niin mikä se sitten oli?
Siitä oli kaikissa maissa, niin kuningaskunnissa kuin tasavalloissakin, seurauksena jonkinlaista levottomuutta, jota piti tyynnyttää. Jos kuulisitte talossanne outoja ja selittämättömiä ääniä, ettekö silloin kiireimmiten yrittäisi selvittää sitä, ja jos tutkimuksista ei olisi mitään apua, ettekö pakenisi kotoanne muuttaaksenne asumaan jonnekin muualle? Kyllä, epäilemättä! Mutta tässä tapauksessa oli kotina maapallo. Ei käynyt mitenkään päinsä muuttaa kuuhun, Marsiin, Venukseen, Jupiteriin tai millekään muulle aurinkokunnan kiertotähdelle. Siksi oli saatava selville, mitä oli tekeillä, ei rajattomassa tyhjyydessä, vaan ilmakehän kerroksissa. Eihän ole olemassa ääntä, ellei ole ilmaa, ja kun kerran oli ääntä — yhä tuo kuuluisa pasuuna! — niin oli selvää, että salaperäinen ilmiö oli peräisin ilmakerroksesta, jonka tiheys vähenee ylöspäin ja joka ei ulotu kymmentäkään kilometriä korkeammalle hieman litistyneen pallomme ympärillä.
Tähän asiaan tarttuivat tietysti tuhannet sanomalehdet, käsittelivät sitä kaikilta eri puolilta, valaisivat sitä ja pimittivät, kertoivat siitä todenperäisiä tai perättömiä uutisia, hälyttivät tai rauhoittivat lukijoitaan — aina vain mielessä painoksen suurentaminen — ja lopulta villitsivät hieman hullaantuneet kansanjoukot. Silloin jäi politiikka äkkiä huomiotta maailman asioiden silti käymättä sen huonommin. Mutta mitä tämä ilmiö oli?
Asiaa tiedusteltiin maapallon kaikista tähtitorneista. Ellei niistä saisi vastausta, niin mitä varten pidettiin tähtitorneja? Elleivät tähtitieteilijät, jotta tutkivat tuhansien miljardien kilometrien päässä sijaitsevia kaksois- tai kolmoistähtiä, kykenisi selvittämään kosmisen ilmiön alkuperää, vaikka se oli ainoastaan muutaman kilometrin päässä, niin mitä hyötyä heistä oli?
Olikin mahdotonta edes arviolta laskea, kuinka paljon teleskooppeja, kaukoputkia, kiikareita, silmälaseja, rillejä, monokkeleita oli tähdättyinä taivasta kohti näinä kauniina kesäöinä, kuinka monta silmää oli painettuna kaikenvahvuisten ja kaikenkokoisten kojeiden okulaareja vasten. Ehkä ainakin satoja tuhansia. Kymmenen, kaksikymmentä kertaa enemmän kuin paljaalla silmällä voi laskea tähtiä taivaankannella. Mikään pimennys, joka oli voitu havaita yhtaikaa koko maapallon pinnalla, ei ollut koskaan herättänyt vastaavaa huomiota.