— Mitähän tuo lakkaamaton hyrinä tarkoittaa? kysyi Phil Evans, jota jatkuva "frrrr" yhä ihmetytti.
— Tuulee, mitäs muuta, setä Prudence vastasi.
— Tuulee, niinkö? Mutta minusta näytti keskiyöhön asti, että ilta oli ihan tyyni…
— Totta kyllä, Phil Evans. Jollei se hyrinä aiheudu tuulesta, niin mitä se teidän mielestänne voisi olla?
Phil Evans käänsi esiin veitsensä parhaimman terän ja koetti viiltää seinää lähellä ovea. Kenties riittäisi, jos saisi puhkaistuksi läven, niin että pääsisi avaamaan ulkopuolelta, sillä olihan mahdollista, että ovea piti kiinni vain salpa tai että avain oli jäänyt lukkoon.
Muutaman minuutin ahertamisesta ei ollut muuta tulosta kuin että bowie-puukon terät tulivat lovia täyteen, niiden kärki katkesi ja ne muuttuivat tuhathampaisiksi sahoiksi.
— Eikö pysty, Phil Evans?
— Ei.
— Tuntuuko siltä, että olemme teräskopissa?
— Ei, setä Prudence. Kun näitä seiniä koputtaa, ei kuulu vähääkään metallista sointia.