— Setä Prudence! Phil Evans sanoi.
— No mitä, Phil Evans? setä Prudence kysyi.
— Luuletteko, että koppimme on siirtynyt paikaltaan?
— En suinkaan.
— Mutta silloin, kun meidät ensin teljettiin tänne, muistan varmasti tunteneeni tuoreen ruohon hajun ja havupuiden pihkaisen tuoksun. Nyt sen sijaan minun on turha vetää ilmaa sieraimiini — kaikki nuo tuoksut ovat haihtuneet…
— Se on totta.
— Kuinka sen voi selittää?
— Sen saa selittää kuinka tahansa, Phil Evans, paitsi otaksumalla, että vankilamme olisi liikkunut minnekään. Toistan vieläkin, että jos meitä nyt kuljetettaisiin ajoneuvoilla tai koppimme olisi liikkuvassa veneessä, me sen myös varmasti tuntisimme.
Frycollin päästi silloin pitkän ähkäyksen, jota olisi voinut luulla hänen viimeiseksi huokauksekseen, ellei sitä olisi seurannut monta muuta.
— Tekee jo mieli kuvitella, että Robur piakkoin noutaa meidät täältä puheilleen, Phil Evans virkkoi.