— Ilman halki eteenpäin.
— Kuinka pitkään?
— Niin kauan kuin on tarpeen.
— Onko siis aikomuksena kiertää maailman ympäri? Phil Evans kysyi ivallisesti.
— Enemmänkin, Robur vastasi.
— Entä jollei sellainen retki sovi meille? setä Prudence huomautti.
— Pakko sopia.
Tässä oli esimakua siitä, millaisiksi kehittyisivät Albatrossin isännän ja hänen vieraidensa — ettemme sanoisi vankien — väliset suhteet. Mutta ilmeisesti hän halusi aluksi antaa heille aikaa rauhoittua, ihailla tätä merkillistä alusta, joka kuljetti heitä ilmassa, ja sitten arvatenkin onnitella sen keksijää. Niinpä hän lähti edestakaisin kävelemään pitkin kantta. Vieraat saivat sillä aikaa mielensä mukaan joko tutkia ilma-aluksen koneistoa, sisustusta tai kiinnittää kaiken huomionsa maisemaan, joka alhaalla levisi heidän nähtäväkseen.
— Setä Prudence, Phil Evans sanoi silloin — jollen erehdy, niin me leijailemme nyt luultavasti Kanadan keskikohdalla. Tuo koilliseen päin virtaava joki ei voi olla muu kuin St. Lawrence. Ja taaksemme jäävä kaupunki on Quebec.
Se olikin tämä vanha Champlainin perustama kaupunki, jonka peltikatot välähtelivät auringonpaisteessa kuin peilit. Albatross oli siis saapunut 46 asteen kohdalle pohjoista leveyttä, se riitti selittämään, miksi aurinko nousi ennen aikojaan ja aamu valkeni sitten niin odottamattoman hitaasti.