— Niin, Phil Evans jatkoi, — tuolla on varmasti juuri Quebec, joka on rakennettu amfiteatterin muotoiseksi, ja kukkulalla näkyy sen linnoitus, Pohjois-Amerikan Gibraltar! Katsokaapa, tuolla näette molemmat tuomiokirkot, englantilaisen ja ranskalaisen! Ja tullirakennuksen kupolin harjalla liehuu Britannian lippu!
Phil Evansin näin puhellessa alkoi Kanadan pääkaupunki vähitellen häipyä kaukaisuuteen. Ilma-alus joutui nyt pienten pilvien vyöhykkeeseen, joka yhä tuntuvammin peitti auringon heidän näkyvistään.
Kun Robur silloin huomasi, että hänen arvoisat matkustajansa alkoivat tarkastella Albatrossin ulkonaista rakennetta, hän lähestyi heitä ja kysyi:
— Hyvät herrat, uskotteko nyt, että ilmassa voi liikkua sellaisten laitteiden varassa, jotka ovat ilmaa raskaampia?
Olisi ollut vaikea olla myöntämättä tätä, kun todisteet olivat näin kouraantuntuvia. Mutta setä Prudence ja Phil Evans eivät vastanneet.
— Te pysytte vaiti! insinööri jatkoi. — Teidän on varmaankin niin nälkä, että on vaikea puhua. Mutta vaikka olen ottanut teidät mukaan ilmaan, niin saatte silti uskoa, etten aio teitä ruokkia tällä perin vähän ravitsevalla aineella. Aamiaisenne odottaa teitä.
Kun setä Prudence ja Phil Evans todellakin tunsivat kurnivaa nälkää, ei nyt ollut syytä kursailla. Eihän ateria velvoittanut mihinkään, ja sitten kun Robur olisi laskenut heidät takaisin maahan, he aikoivat entiseen tapaansa ottaa täyden toimintavapauden häntä kohtaan.
Molemmat opastettiin nyt peräkajuutan pieneen ruokasaliin. Siellä oli asianmukaisesti katettu pöytä, ja he saivat aterioida kahden kesken. Ruokalajeina oli erilaisia säilykkeitä ja muun muassa sellaista leipää, jossa oli yhtä paljon jauhoja ja hienoksi jauhettua, hiukan silavalla maustettua lihaa ja josta kiehautettuna saatiin mainiota keittoa; sitten oli vielä käristetyn kinkun viipaleita ja juomana teetä.
Frycollinia ei myöskään unohdettu. Keulapuolella hänelle tarjottiin hyvä annos leipäkeittoa. Miespoloisella täytyi varmaankin olla hirveä nälkä, jotta hän olisi nyt voinut syödä, sillä hänen leukapielensä tärisivät kauhusta ja olivat vähällä kieltäytyä kaikesta työstä.
— Jos tämä menee rikki… Jos tämä menee rikki! onneton neekeri hoki.