— Valas…! Valas! Tom Turner huusi taas.
Todellakin tuli valaan selkä näkyviin vajaan kilometrin päässä Albatrossin keulapuolella.
Ilma-alus lensi sen yläpuolelle ja pysähtyi ollessaan siitä ainoastaan parinkymmenen metrin päässä.
Tom Turner oli sovittanut olkapäätään vasten hakapyssyn, jonka tukena oli kaidepuuhun koverrettu lovi. Hän laukaisi ja ammus kiiti valaan ruumista kohti perässään pitkä köysi, jonka toinen pää oli kiinnitetty Albatrossin kanteen. Pommi räjähti törmätessään vastukseen ja sen sisältä lennähti pieni harppuunan tapainen, kaksihaarainen laite, joka juuttui valaan lihaan.
— Huomio! Turner huusi.
Niin vastahakoisesti kuin setä Prudence ja Phil Evans olivatkin mukana, he eivät kuitenkaan voineet olla tarkkaavasti seuraamatta tätä näytelmää.
Pahasti haavoittunut valas läiskytti pyrstöllään vettä niin rajusti, että pärske ulottui ilma-aluksen keulaan asti. Sitten se sukelsi hyvin syvälle kiskoen perässään köyttä, jonka annettiin juosta kehältä. Se oli ennakolta pantu vesisoikkoon, jottei kitka liikaa kuumentaisi köyttä. Noustuaan sitten takaisin pinnalle valas lähti täyttä vauhtia pakoon pohjoista kohti.
Albatrossia hinattiin nyt suorastaan uskomatonta vauhtia. Ne potkurit, jotka kuljettivat eteenpäin, oli pysäytetty. Valaan annettiin ponnistella mielensä mukaan, mutta ilma-alus yritettiin aina pitää samassa suunnassa kuin sekin. Tom Turner oli valmiina katkaisemaan köyden siltä varalta, että uusi sukellus olisi muuttanut tilanteen liian vaaralliseksi.
Puolisen tuntia jatkui tätä hinaamista ja matkaa tehtiin ehkä kymmenkunta kilometriä, mutta vähitellen alkoi näkyä merkkejä siitä, että valaan voimat heikkenivät.
Silloin koneenkäyttäjän apulaiset saivat Roburilta käskyn panna Albatross kulkemaan taaksepäin, ja potkurit vetivät kovaa vastarintaa tekevää valasta yhä lähemmäs.