Pian oli ilma-alus enää tuskin kymmentä metriä sen yläpuolella. Pyrstö pieksi vettä yhä uskomattoman rajusti. Valaan kääntyessä selälleen sen ympärillä kieppui suunnattomia tyrskyjä.
Äkkiä se nousi niin sanoaksemme seisaalle, heittäytyi päistikkaa veteen ja sukelsi niin nopeasti syvyyteen, että Tom Turner tuskin ehti päästää köyden juoksemaan.
Silloin ilma-alus väkisinkin kiskoutui vedenpintaan asti. Sille kohtaa, jonne valas oli kadonnut, oli syntynyt hirveä pyörre. Ilma-aluksen kaiteen yli ryöpsähti hyökyaalto, aivan kuten vettä pärskähtää laivan lippuihin asti kovassa vastatuulessa ja aallokossa.
Mutta onneksi Tom Turner sai kirveeniskulla katkaistuksi köyden, ja Albatross, joka nyt oli vapautunut hinaajastaan, nousi nopeasti kahdensadan metrin korkeuteen.
Koko ajan oli Robur ohjannut liikkeitä kylmäverisesti, menettämättä hetkeksikään malttiaan.
Muutamia minuutteja myöhemmin valas näkyi nousevan taas pinnalle — tällä kertaa kuolleena. Joka suunnasta lenteli merilintuja iskeäkseen kyntensä sen raatoon ja päästivät kuuluville niin huikeita huutoja, että ne olisivat kokonaiselta kongressiltakin lyöneet korvat lukkoon.
Kun Albatross ei olisi voinut käyttää saalistaan mihinkään, se kääntyi entiseen suuntaansa, kiitäen länttä kohti.
Seuraavana eli kesäkuun 17. päivänä, kello kuuden tienoissa aamulla, alkoi taivaanrannalla häämöttää jonkin maan ääriviivat. Se oli Alaskan niemimaa ja pitkä sarja Aleuttien saariryhmän luotoja.
Ilma-alus hyppäsi tämän merivallituksen yli, jonka tienoilla asustaa ylenpalttisen runsaasti turkishylkeitä. Aleuttilaiset, jotka pyydystivät niitä venäläis-amerikkalaiselle kauppayhtiölle, saivat niistä erinomaiset tulot, sillä nämä maalla ja vedessä elävät ruosteenkarvaiset otukset olivat hyvinkin pari metriä pitkiä ja painoivat toisinaan jopa 250 kiloa. Niitä oli näkyvissä tuhansittain loppumattomissa jonoissa, jotka olivat järjestyneet ikään kuin taistelurintamaan.
Ne eivät hievahtaneetkaan paikaltaan Albatrossin liitäessä yli, mutta toisin oli kaakkurien, kuikkien ja muiden vesilintujen laita, jotka kirkuivat käheästi ja sitten hävisivät veden alle, ikään kuin niitä olisi uhannut jokin pelottava ilmapeto.