"Niin", sanoi Henri, "siinä olette todella oikeassa, Evans. Sillä meillä sitä on pitkiksi ajoiksi. Ja jos vain voimme pitää lurjukset kolmen askelen päässä itsestämme, niin…"
"Niin, älkäämme Herran tähden päästäkö heitä sisään", keskeytti hänet Evans. "Sillä jos he pääsevät niin pitkälle, he saavat pian käsiinsä ruudin ja luodit sekä työkalut. Ja vaikka he eivät tappaisi meitä, minkä he minun luullakseni tekisivät, saisivat he kuitenkin veneen työkalujen avulla purjehduskuntoon ja purjehtisivat täältä pois ottamatta meitä mukaansa. Mutta siinä nostamme heidän tiensä pystyyn; me tahdomme itse veneen…"
"Eläköön!" huusivat kaikki pikkupojat. "Juuri niin! Sitten purjehdimme pois täältä…"
"Niin, kotiin Aucklandiin!" sanoi Costar.
Mutta isot pojat kohottivat olkapäitään, he tiesivät kyllä, ettei niin kauas helpolla päästä.
"Ei, älkäämme toivoko liikoja tuommoisesta pähkinänkuoresta", sanoi
Gordon.
Evans katsahti häneen. "Miksi emme?" hän kysyi. "Pikkupojat ovat totta vie oikeassa — me voimme päästä täältä Severnin veneellä."
"Niin, päästä pois", toisti Gordon. "Mutta minne? Ette kai väitä, että voimme purjehtia Tyynen meren yli mokomalla pikku aluksella."
"Emme tietenkään. Mutta lyhyemmälle purjehdusretkelle vene on riittävän iso, sittenhän voimme kyllä aina keinotella itsemme pitemmälle."
Gordon, Henri ja toiset pojat höristivät korviansa. Heille selvisi nyt, että perämiehellä oli suurenmoisia tuumia, he eivät vain käsittäneet, mitä hän tarkoitti.