Henri tarttui kiihkeästi hänen käsivarteensa ja kysyi innokkaasti:
"Puhutteko totta? Onko läheisyydessä maata?"
"Onpa niinkin! Lännessä on tosin Tyyni meri, ja siitä on meidän paras pysyä loitolla, mutta idän puolella ei ole niinkään pitkälti maihin; parissa päivässä meidän pitäisi päästä perille."
Kylläpä pojat olivat riemuissaan tämän uutisen kuullessaan. Saari ei siis kuitenkaan ollut aivan syrjässä muusta maailmasta. Henri oli todellakin ollut oikeassa arvellessaan idässä päin olevan maata, siellä missä hän oli aikoinaan nähnyt valkoisen pilkun ja valonhohdetta.
"Mitä te arvelette siitä huomiosta?" hän kysyi Evansilta kerrottuaan hänelle, mitä hän oli nähnyt kaukana merellä. Perämies osasi heti antaa hyvin yksinkertaisen selityksen.
"Valkoinen pilkku, josta puhut, on arvatenkin ollut jäävuori. Ja valonhohde lähti tietysti tulivuoresta. Kartasta me kyllä löydämme…"
"Niin, mutta missä päin maailmaa me sitten oikeastaan olemme?" huudahti Gordon kärsimättömästi.
"Me olemme", kuului Evansin vastaus, "saaressa, joka sijaitsee monien muiden saarten joukossa lähellä Etelä-Amerikan rannikkoa. Sen nimi on… niin, totta tosiaan, minkä nimen se on saanut teidän maantiedossanne?"
"Olemme nimittäneet sen Carrin saareksi", sanoi Robert. "Me olemme nimittäin Carrin koulusta Aucklandista."
"Vai niin", lausui Evans hymyillen. "Sittenhän sillä on nyt kaksi nimeä. Ennestään sen nimi on näet Uusi Hannover. Huomenna otamme esille kartan ja tutkimme perin pohjin ympäristöämme. Mutta nyt menemme makuulle!"