"Toverisi pääsi minulta pujahtamaan!" hän huusi Forbesille, "mutta sinä et pääse!"
"Armoa! Armoa!" huusi merimies.
"Niin, Evans", rukoili nyt Katekin. "Anna hänen elää. Pelastihan hän kuitenkin kerran minun henkeni."
"Akkaväen lorua, siirappisääliväisyyttä", mutisi perämies, mutta pisti kuitenkin tikarin tuppeen, sitoi Forbesin lujasti käsistä ja jaloista ja kantoi hänet varastohuoneeseen. Siellä hän sai maata toistaiseksi.
Sitten ladottiin kivet taas oven eteen, ja rauha vallitsi ranskalaisluolassa. Mutta ei yksikään uskaltanut ajatella maatapanoa. Kaikki valvoivat valmiina puolustautumaan, jos roistot vielä koettaisivat hyökätä uudisasukkaiden kimppuun.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU
Taistelu
Yöllisen seikkailun jälkeen oli ainakin yksi asia selvillä: Walston ei enää tästedes ainakaan yrittäisi petosta päästäkseen luolaan. Kyllä hän nyt ymmärsi uudisasukkaiden keksineen, mitä hänellä oli mielessä, ymmärsi senkin, että vain väkivalta saattoi heidät kukistaa.
Heti päivän valjetessa Evans ja kolme nuorempaa poikaa hiipivät ulos luolasta vakoilemaan. Sumu peitti vielä paksuna veden, maat ja nurmet, ja vasta sen hälvettyä neljä aamuvirkkua vakoilijaa saattoivat oikein tarkastaa ympäristöä.
Kaikkialla oli hiljaista ja levollista. Tallin ulkopuolella aitauksessa astuskelivat kotieläimet kaikessa rauhassa pureskellen ruohoa. Ei Pankaan näkynyt mitään erityistä vainuavan.