Vain lukuisat jäljet pehmeässä maassa luolan edustalla kertoivat yöllisestä taistelusta ja vaarasta. Niistä saattoi selvästi nähdä, että Walston joukkoineen oli kuljeksinut oven ulkopuolella valmiina syöksymään uudisasukkaiden majaan heti kun Rock ja Forbes olivat antaneet ennakolta sovitun merkin.
Evans tutki tarkoin maaperän päästäkseen selville, oliko missään verisiä jälkiä. Mutta niitä ei ollut. Rock oli siis päässyt ehein nahoin pakoon.
Mutta missähän heittiöt nyt oleskelivat? Miltä puolelta he nyt aikoivat rynnätä "linnoituksen" kimppuun. Näihin kysymyksiin eivät jäljet antaneet minkäänlaista vastausta. Evans ja hänen seuralaisensa tulivat pian siihen tulokseen, että oli viisainta jättää koko vakoilemisretki. Paljon parempi oli palata kotiin ja kuulustella Forbesia.
Kunpa hän vain puhuisi totta.
"Puhuu, puhuu kylläkin!" arveli Gordon. "Tottapa häneen on hiukan vaikuttanut se, että hän oli aivan kuoleman kynnyksellä. Ellei hän ole peräti paatunut pahantekijä, hän ymmärtää varmasti voivansa sovittaa osan rikoksestaan kertomalla meille, mitä tietää toisten suunnitelmista."
Evans meni heti siihen huoneeseen, missä Forbes makasi sidottuna. Hän irroitti siteet ja antoi miehelle luvan mennä arkihuoneeseen. Sitten hän sanoi muitta mutkitta:
"Näet, että olemme olleet teitä viisaammat, Forbes! Sinun ja Rockin inhottava petos epäonnistui perin pohjin. Mutta meidän on vielä saatava tietää vähän Walstonin aikeista. Ja niistä sinun on nyt kerrottava meille."
Vangittu merimies ei avannut suutaan. Hän seisoi ääneti ja tuijotti eteensä.
Silloin astui Kate hänen luokseen ja sanoi ystävällisesti auttaakseen häntä:
"Kuulepas, Forbes. Silloin kun sinä Severn-laivassa sait toverisi säästämään henkeni, sinä osoitit, että sinulla on sydän paikallaan. Älä nyt anna itsepintaisuuden ja kovasydämisyyden vallita. Auta meitä, kuuletko! Pelasta näiden reippaiden poikien henki, kuten pelastit minunkin henkeni."