"Pidä puoliasi, Henri!… Tässä minä olen!"
Ja Evans ja pojat näkivät Henrin taistelevan elämästä ja kuolemasta pitkää roikaletta, Cope-nimistä merimiestä vastaan.
Mies oli kaatanut Henrin maahan selälleen. Sekunti vain, ja hän olisi iskenyt puukkonsa pojan rintaan. Notkeana kuin tiikeri Robert syöksyi yhdellä hyppäyksellä rosvon niskaan.
Henri oli pelastettu. Mutta salaman nopeasti Cope oli kääntynyt uutta vastustajaansa kohti iskien puukkonsa hänen rintaansa.
Ja nyt Robert makasi tajuttomana maassa, ja Cope pakeni suoraa päätä tiheimpään metsikköön kintereillään Evans, Garnett ja Webb, jotka ampuivat luotinsa hänen jälkeensä.
Henri riensi Robertin luo, kumartui hänen ylitseen ja avasi nopeasti hänen nuttunsa. Sitten hän repi verisen paidan syrjään ja tutki haavaa. Jumalan kiitos, puukko ei ollut osunut sydämeen, oli siis vielä toivoa. Mutta keuhko oli varmaan vahingoittunut, sillä Robertin hengitys kuului heikolta ja vikisevältä.
"Meidän täytyy pelastaa hänen henkensä", sanoi Henri kiihkeästi.
"Mitä sinä arvelet, Gordon?"
"Että meidän kaikkein ensiksi on kannettava hänet kotiin ranskalaisluolaan."
Samaa mieltä olivat myös Evans ja toiset pojat, jotka palasivat huomattuaan että oli mahdotonta saada Copea kiinni.
"Ja me voimme hyvin viedä hänet kotiin, koska näyttää siltä kuin Walston olisi saanut tarpeekseen tappelusta tänään. Hän piileksii nähtävästi joukkoineen jossain metsässä."