Seuraavana päivänä koitti lähdön hetki.
Viimeisen kerran Henri ja hänen toverinsa kävivät molempien merimiesten kukkivalla haudalla. Sitten kaikki astuivat isoon veneeseen, joka oli lähtövalmiina pikkuvene perässään.
Robert istui perään Evansin rinnalle, joka hoiti peräsintä. Henri ja Moko istuivat keulan puolelle hoitamaan purjeita. Toiset pojat tarttuivat kukin airoonsa. Sitten irrotettiin kiinnitysköysi, airot viilsivät tasaisesti vettä, ja uudisasukkaat purjehtivat pois asuntonsa luota, jonka seinien sisällä he olivat viettäneet niin monta kuukautta.
Matka Seelanninvirtaa alas kävi varsin hitaasti. Vasta myöhään illalla vene saapui virran suulle. Evans piti viisaimpana käydä ankkuriin ja vasta seuraavana aamuna lähteä merelle.
Kun päivä koitti, puhalsi navakka maatuuli, ja meri lepäsi saaren suojassa tyynenä.
Kaikki purjeet nostettiin, ja tottuneella kädellä Evans ohjasi alusta karien lomitse.
Ammuttiin tykinlaukaus, ja Englannin lippu kohosi ilmaan. Sitä tervehti kolminkertainen eläköön-huuto.
Kun oli purjehdittu kahdeksan tuntia liukui vene salmeen Cambridgen saaren luona ja kääntyi sitten pitkin Adelaiden saaren rannikkoa.
Viimeinen kärki Carrin saarta katosi näköpiiristä.