Henri ja hänen toverinsa olisivat kovin mielellään vieneet mukaansa kaiken mitä he aikoinaan olivat "Eteenpäin"-laivasta pelastaneet. Mutta siihen ei ollut riittävästi tilaa, täytyi valikoida ja hylätä.
Gordon piti huolen siitä, että kaikki ranskalaisluolassa säilytetyt rahat otettiin mukaan. Tähän asti ne olivat olleet arvottomia — suurinkin kultamöhkäle on arvoton autiossa saaressa. Mutta nyt, kun aiottiin lähteä avaraan maailmaan, oli kyllä hyvä että taskussa oli täysinäinen kukkaro. Moko piti huolen ruokatavaroista, ja Robert, joka vähitellen oli parantunut, kokosi aseet, ruudin ja luodit ja sai kuin saikin aikaan, että molemmat pikku tykit kuljetettiin veneeseen.
Ranskalaisluolan kirjavarasto, josta oli ollut niin paljon hyötyä ja huvia näiden kahden vuoden aikana, otettiin useimmat kirjat veneeseen. Samoin kävi keittiökaluston. Kaukoputkia, kompasseja ja muita tärkeitä purjehdusvälineitä ei myöskään unohdettu.
William keräsi pienen valikoiman kalastusvälineitä, joista saattoi olla hyötyä matkalla.
Lopuksi täytettiin puoli tusinaa pieniä tynnyreitä raikkaalla jokivedellä ja ladottiin veneen pohjalle.
Helmikuun 3:ntena vene oli valmiiksi lastattu. Nyt he saattoivat lähteä matkalle milloin tahansa.
Evans arveli, että he jo 5:ntenä, siis kahden päivän kuluttua, voisivat heittää hyvästi Carrin saarelle, ja kaikki uudisasukkaat tervehtivät hänen ehdotustaan riemastuneilla eläköön-huudoilla.
Helmikuun 4:ntenä päästettiin kaikki kotieläimet irralleen. Aitauksen ovi avattiin ja — samassa kiitivät guanakot, laamat, trapit ja muut eläimet aika kyytiä metsään.
"Mokomatkin kiittämättömät elukat!" huudahti Garnett. "Toinen tekee parastaan pitääkseen niitä hyvänä ja sitten…"
Niin, kiittämättömyys on maailman palkka!