Copen he löysivät pian. Jokin luoti oli osunut häneen, sillä verisiä jälkiä seuraten he saapuivat paikalle, jonne hän verenvuodon heikentämänä oli kaatunut ja heittänyt henkensä. Mutta missä oli Rock? He etsivät seudun läpeensä, mutta eivät tavanneet hänestä jälkeäkään. Vasta kauan jäljestäpäin kävi aivan sattumalta ilmi, että tämäkin rosvo — viimeinen — oli saanut surmansa. Evansin luoti oli todella kaatanut hänet, ja syy hänen äkilliseen katoamiseensa oli se, että hän oli pudonnut erääseen Williamin salahautaan. Sieltä Baxter löysi hänen ruumiinsa, ja sinne se jätettiinkin. Samaan paikkaan haudattiin myös Richardin ja Copen ruumiit.
Nyt kun lepo ja rauha taas vallitsivat saaressa, päätti pikku yhdyskunta todenteolla ryhtyä suureen työhönsä, veneen korjaukseen.
Veneen, jossa Walston ja hänen kaksi toveriaan olivat purjehtineet kuoleman maille, oli virta vienyt kappaleen matkaa alemmaksi. Siihen sälytettiin nyt työkaluja, aseita ja ruokatavaroita. Sitten Evans, Henri ja Baxter purjehtivat järven yli Itävirralle päin.
"Severnin" venettä ei ollut vaikea löytää. Se virui vielä samassa paikassa, jonne se oli hinattu. Mutta pian huomattiin, ettei venettä voitu saada purjehduskuntoon ilman hirsiä ja lautoja, joita ranskalaisluolassa oli yllin kyllin. Evans ehdotti siis, että he ensin tukkisivat veneen reiät niin hyvin kuin taisivat ja sitten hinaisivat sen oman veneensä perässä kotiin, Seelanninvirtaa ylös.
Hänen suunnitelmansa miellytti suuresti Henriä ja Baxteria.
Innokkaasti ja uutterasti he kävivät tuumasta toimeen.
Ei ollut niinkään helppoa käsitellä suurta venettä, ja järvellä ja Itävirralla oli Evansilla ja hänen tovereillaan monta vastusta voitettavana. Mutta he tahtoivat voittaa kaikki vastukset, sen he olivat itselleen pyhästi luvanneet, ja lupauksensa he pitivätkin. Eräänä iltapuolena purjehti pieni "laivasto" — poikien vene ja sen perässä "Severnin" suuri vene — ylös Seelanninvirtaa myöten ja kävi ankkuriin pienelle lahdelle ranskalaisluolan edustalle.
Kotona Evansin ja hänen venekumppaniensa saalis herätti suurta riemua. Mutta yhtä suuri oli matkamiesten ilo, kun he kotiin tultuaan saivat kuulla, että Robertin tilassa oli tapahtunut ilahduttava käänne. Hän saattoi nyt hengittää kärsimättä tuskaa, ja hänen voimansa alkoivat vähitellen palata. Tietysti ei vielä ollut kysymystäkään siitä, että hän voisi olla jalkeilla, siivosti hän sai pysyä vuoteessaan sillä aikaa kun hänen toverinsa ahersivat veneenrakentajina.
Näytti vihdoinkin siltä että heidän toiveensa toteutuisi. Veneen korjaustyö kävi hämmästyttävän helposti ja joutuisaan. Evans oli tavattoman kätevä, ja reippaat pojat, sekä suuret että pienet, olivat sellaisia apulaisia, ettei paremmista väliä. Varsinkin Baxter oli kullan arvoinen: oli aivan samantekevää, mihin työhön se poika ryhtyi, joka alalla hän oli yhtä pystyvä.
* * * * *
Mutta vaikka "kirvesmies Evans" ja hänen "oppipoikansa" uutteraan ja hikipäässä työskentelivät, kului kuitenkin runsas kuukausi ennen kuin vene oli niin hyvässä kunnossa, että sen saattoi laskea vesille. Tammikuun kahdeksantena työ vihdoinkin päättyi ja kahden viikon päästä oli aika ruveta kuljettamaan alukseen tavaroita, arveli Evans.