Muuten Robert oli ollut aivan oikeassa kerskuessaan metsästystaidostaan. Hän ampui vähintään yhtä monta lintua kuin William, Cross ja Webb yhteensä. Mutta kylläpä hän siitä ylvästelikin. Panilla, joka myös oli metsästysretkillä mukana, oli täysi työ hakea ammutut linnut, jotka viruivat pitkin rantaäyrästä.
Kun metsämiehet sitten palasivat, tarkasti Moko saaliin kappale kappaleelta, ja varsinkin alussa hän sai tarkoin valikoida mitä ottaa talouteen, mitä hylätä. Pikku metsästäjät eivät näet ymmärtäneet vielä, mitkä linnut maistuivat hyvälle, ja sen vuoksi he toivat lokkeja ja tiiroja ja muita sellaisia lintuja, joita Moko ei voinut ollenkaan käyttää.
Muuten Gordon oli kieltänyt Mokoa pitämästä heitä liioilla herkuilla. Heidän oli nyt jokaisen, vieläpä herkkusuisen Costarinkin, aikaa myöten totuttava kehnoon ravintoon. Eihän sitä tiennyt vaikka he joutuisivat vielä näkemään nälkääkin.
Maaliskuun puolivälissä ilma muuttui vihdoinkin. Ikäviä sadepäiviä seurasi säteilevä auringonpaiste. Kaikesta päättäen töyräältä oli nyt mainio näköala itään päin iltapuolella, kunhan vain ensin pääsisi sen laelle.
15. maaliskuuta osoitti ilmapuntari illalla "kaunista säätä". Tämän huomatessaan Henri päätti lähteä päämääräänsä kohti varhain seuraavana aamuna ennättääkseen takaisin ennen pimeää.
Hän tahtoi toteuttaa aikeensa aivan yksin. Gordon olisi kyllä mielellään seurannut ystäväänsä, mutta hän ei uskaltanut jättää pienimpiä yksin kotiin Robertin kanssa, joka helposti olisi voinut keksiä hullutuksia.
Ennen päivänkoittoa Henri oli jalkeilla, ja samaan aikaan kun ensimmäinen päivänsäde välkkyi meren nyt rauhallisilla laineilla, hän lähti matkaan varustuksenaan paksu sauva ja revolveri, jolla hän hädän tullen saattoi puolustautua. Sitä paitsi hänellä oli laivan paras kaukoputki, ja hänen laukkunsa Moko oli ahtanut täyteen evästä, jolla hän saattoi virkistää itseään retkellä. Vesipullokaan ei ollut unohtunut.
Henri astui ripein askelin eteenpäin pitkin rantaa. Hän oli arvioinut olevansa töyrään huipulla kahdeksan aikaan.
Niin nopeasti ei matka kuitenkaan käynyt. Mitä kauemmaksi hän joutui siltä paikalta, minne "Eteenpäin" oli ajautunut, sitä kapeammaksi ja kivisemmäksi kävi rantaäyräs. Viimein hänen täytyi vaivalloisesti kavuta yli limaisten merikasvien ja suurten, sileiden kivien. Hän ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttaan, harppoi vain eteenpäin niin nopeasti kuin pääsi, mutta pian hänelle selvisi, ettei hän ainakaan kello 8:ksi saavu perille.
Jospa hän vain pääsisi sinne ennen nousuvettä. Mutta se saattoi kyllä ottaa tiukalle. Pian oli tie niin vaikeakulkuista, että hänen täytyi riisua sekä saappaat että sukat ja kahlata eteenpäin polvia myöten vedessä.