KYMMENES LUKU
Hirsilautta
"Me olemme ajautuneet saareen."
Sen enempää eivät Gordon ja leirin pikkuväki saaneet Henriä ja hänen tovereitaan puhumaan sinä iltana, sillä he olivat aivan liian väsyneitä ja unisia ryhtyäkseen pitkiin selityksiin. Mutta oikeastaanhan nämä muutamat sanat ilmaisivat kylliksi, ja ne tekivätkin syvän vaikutuksen kaikkiin poikiin. Gordon otti tiedon levollisimmin vastaan, hän oli aina ajatellut asian olevan juuri näin.
Seuraavana aamuna varhain, kun pienemmät vielä nukkuivat, pidettiin kannella suuri "sotaneuvottelu". Ensin neljä kotiutunutta kertoi matkakokemuksensa, sitten kuulijat, Gordon, Baxter, Cross, Webb ja Moko, yhtyivät keskusteluun lausuen kukin mielipiteensä.
Gordon ehdotti, että perustettaisiin siirtokunta. Hän ei suotta ollut amerikkalainen, hänen mielestään he suoriutuisivat aivan loistavasti, kun vain ei tulisi mitään riitaa. Mutta kaikkein ensiksi heidän täytyi ryhtyä muuttoon, hän arveli, jos nimittäin luolassa oli riittävästi tilaa heille kaikille? Oli kylläkin, tuumi Robert, tai paremminkin, siinä oli, kunhan ensin hieman heiluteltiin kuokkaa ja lapiota.
"Niin", sanoi Gordon, "tarkoitin vain, että voimmeko me kaikki viisitoista majoittua siihen? Jos voimme, meidän on luullakseni paras muuttaa sinne niin pian kuin mahdollista. Laajennuksen voi tehdä myöhemminkin. Kuulkaa, mikäli minä ymmärsin oikein Robertin ja Henrin kertomuksen, voi virtaa myöten purjehtia täältä luolalle saakka. Mehän voimme purjehtia kimpsuinemme kampsuinemme uuteen kotiimme. Meidän on rakennettava hirsilautta, siihen kuluu, odottakaapas, noin kuukauden kuluttua voimme olla ranskalaisessa luolassa…"
"Ranskalaisluola! Se on mainio nimi!" keskeytti Henri hänet. "Kutsummeko sitä tästälähin niin?"
Robert ja pari muuta poikaa mutisivat vähän vastaan. Heidän mielestään se oli aivan liian suuri kunnia Henrille, joka samoin kuin merimiesvainajakin oli ranskalainen. Mutta siitä hetkestä alkaen luolaa joka tapauksessa nimitettiin "ranskalaisluolaksi".
Seuraavana päivänä pojat alkoivat kiireellä rakentaa telttaa lähelle virtaa. Siinä he aikoivat asua kunnes päästäisiin muuttamaan. Kahden pyökin alimmat oksat kiinnitettiin kolmanteen puuhun, ja niiden yli levitettiin niin suuri pala purjekangasta, että se kummaltakin puolen ylettyi maahan. Sitten se sidottiin lujasti kiinni maahan iskettyihin paaluihin. Tähän telttaan sijoitettaisiin vuodevaatteet, aseet, ruokatavarat ja paljon muuta.