Yöllä Baxter, Webb ja Cross vartioivat vuoroin, mutta mitään erikoista ei tapahtunut, ja seuraavana aamuna päivän koittaessa pojat purjehtivat edelleen. Ilma oli sinä päivänä purevan kylmä, oikein näytti uhkaavalta, entäpä jos virta jäätyisi ennen kuin he olivat perillä?
Seuraavana yönä, kun alus taas oli paikoillaan, pyrki jää toden teolla rakentamaan siltaansa rannasta toiseen. Pikkupojat kärsivät kovasti kylmästä, he itkivät ja valittivat sitä, ettei ollut jääty vanhalle paikalle. Henrillä oli täysi työ koettaa saada heidän mieliinsä hiukan rohkeutta.
Mutta aamulla, kun aallot voimistuivat, murtui jääpeite, ja saman päivän iltana hirsilautta vihdoin viimein liukui päämääräänsä aivan ranskalaisluolan suun edustalle.
YHDESTOISTA LUKU
Ranskalaisluolassa
Heti kun lautta oli kunnollisesti kiinnitetty, alkoivat sekä isot että pienet kuljettaa tärkeimpiä tavaroita maihin. Työ sujui reippaasti ja ripeästi. Varsinkaan pikkupojat eivät juuri malttaneet olla paikallaan, niin ihastuksissaan he olivat näistä ihmeellisistä seikkailuista.
John, joka juuri oli latonut sylillisen peitteitä ja lakanoita luolan suun eteen levitetylle purjekankaalle, juoksi hyppien ja tanssien takaisin lautalle, täyttä kurkkua rallatellen iloista laulua.
"Tuollainen sinunkin pitäisi olla!" sanoi Henri veljellensä, joka seisoi hänen vieressään alakuloisena ja kiusaantuneen näköisenä. "Miksi et koskaan enää voi ottaa osaa toisten iloon? Oletko sairas?"
"En", väitti Paul. "Minua ei vaivaa mikään ei ollenkaan mikään." Mutta siitä huolimatta hän oli yhä alla päin ja totinen toisten poikien iloitessa.
"Moko!" kuului nyt Costarin ääni. "Mitä saamme tänään päivälliseksi?"