"Ahaa, sinä ahmatti!" nauroi Moko. "Mepä emme saa päivällistä lainkaan."
"Ei päivällistä! Miksi ei?"
"Siksi että meillä on muuta ajattelemista, senkin herkkusuu. Me saamme tyytyä illalliseen, näetkös. Mutta silloin on pöydällä oikein peltokanaa."
"Niin, kunhan vain olisi pöytä", ivaili Costar.
"Tietysti meillä pöytä on! Vai mitä Henri?"
"Onpa kylläkin. Moko on oikeassa", kuului vastaus. "Mutta montako siihen mahtuu istumaan, se on eri asia. Eipä sillä sentään taida niin suurta väliä olla, missä kukin peltokanankoipensa kalvaa. Mutta mennään nyt sisälle katsomaan asuntoamme", hän ehdotti. "Sytytäpäs, Moko, toinen laivalyhty."
Henri ja Robert etunenässä koko joukko marssi kohti luolaa. Suulla pysähdyttiin, ja toinen toisensa jälkeen pojat puikahtivat kapeaan käytävään.
"Ohoh, eipä täällä ole liiaksi tilaa", arveli Baxter.
Päästyään sisään hän tarkasti luolaa lyhdyn valossa ja lisäsi: "Huh, täällä on aika tukalaa."
"Niin", virkkoi siihen pari muutakin poikaa, "mitenkä ihmeellä tulemme täällä toimeen? Missä voimme nukkua?"