Ensin ryhdyttiin laajentamaan oikeanpuoleista seinää. Poikien tarkoituksena oli kaivaa ja porata niin syvälle, että syntyisi käytävä aivan kalkkikallion lävitse. Siten luolaan saataisiin toinenkin käytävä.
Kolme päivää, toukokuun 27:nnestä 29:nteen työskenteli joka mies lakkaamatta. Murennettu kivi lapioitiin pois sitä myöten kun kaivettiin, ja käytävän seinät pönkitettiin laudoilla. He olivat jo poranneet ja hakanneet melkein metrin verran, kun toukokuun 30. päivän iltapuolella sattui jotain odottamatonta.
Henri huomasi sen ensiksi. Hän oli aina kaikkein etumaisena työmiesten rivissä ja höristi nyt äkkiä korviaan. Hän oli kuulevinaan kummallista ääntä, tuntui aivan kuin se olisi kuulunut kalkkikalliosta, jota hän parhaillaan hakkasi.
Henri kutsui paikalle Gordonin ja Baxterin ja he kaikki painoivat korvansa seinää vasten ja kuuntelivat. Aivan oikein! Kuului melkein kuin suuren koiran murinaa.
Silmänräpäyksen kuluttua vallitsi taas haudan hiljaisuus, ja työtä jatkettiin edelleen kaikin voimin. Mutta yhdeksän aikaan illalla kuului taas sama ääni, tällä kertaa paljon kovempana ja lähempää.
Pikkupojat olivat vähällä heittää työkalut maahan ja juosta suin päin pakoon. Ja vielä enemmän he pelästyivät, kun Pan, joka muuten oli rauhallisin koira maan päällä, yhtäkkiä täyttä kurkkua haukkuen ja hampaitaan kiristellen syöksyi käytävään. Sekin oli siis vainunnut, ettei kaikki ollut niinkuin olla piti.
Mitä oli kallioseinän takana? Yö kului levollisesti antamatta vastausta tähän kysymykseen, joka ahdisti kaikkien mieltä.
Jo varhain seuraavana aamuna Robert ja Baxter olivat liikkeellä. Pan kintereillään he kiiruhtivat heti keskentekoiseen käytävään. Mutta he eivät kuulleet mitään, eikä koirakaan päästänyt hiiskahdustakaan.
Pojat ryhtyivät siis uudella innolla työhön ja ahersivat uutterasti, eikä mitään tavatonta kuulunut eikä näkynyt. Vasta illalla tapahtui kummallista. Pan ei saapunut illalliselle!
Kukaan ei ollut nähnyt, minne uskollinen koira oli juossut, kukaan ei myöskään voinut varmasti sanoa, milloin se viimeksi oli nähty. Mutta poissa se oli ja pysyi.