Nyt Robert, Henri, Jack, William ja Baxter päättivät panna toimeen aikeen, jota he jo kauan olivat hautoneet. He päättivät tehdä retken merelle, "Eteenpäin-leirille".
He lähtivät matkaan aamun koittaessa, ja jo kello yhdeksän ajoissa he olivat rannikolla.
"Onpa siinä lintuja enemmänkin", virkkoi William viitaten pingviineihin, joita tuhansittain istui kareilla pitkissä riveissä kuten sotilaat paraatissa.
"Pyh!" sanoi Baxter, "mokomiin elukoihin ei totisesti kannata tuhlata ruutia laukauksenkaan vertaa. Mutta se olisi jo jotain jos voisimme kellistää jonkun noista pojista tuolla." Ja Baxter osoitti muutamia hylkeensukuisia eläimiä, merinorsuja, jotka kuppuroivat jäällä. "Niistä voisimme sulattaa talia lyhtyihimme." Mutta merinorsuja ei nähtävästi lainkaan haluttanut tulla ammutuksi. Niin pian kuin pojat saapuivat rantaäyrään läheisyyteen, ne olivat pää edellä avannossa ja veden alla. Sillä kertaa siis saalis livahti poikien nenän ohi.
Pojat asettuivat nyt syömään välipalaansa ja katselivat tuon tuostakin ympärilleen, tutkien olisiko aluksen jäännöksiä vielä jäljellä. Mutta lumisade ei ollut jättänyt jälkeäkään koko aluksesta. Henri suuntasi kaukoputkensa merelle, nähdäkseen olisiko missään laivaa näkyvissä, mutta kaikkialla oli vain merta ja taivasta.
Sillä aikaa Baxter oli päästänyt alas lipun, joka syksystä alkaen oli liehunut rannalla. Se oli nyt repaleinen, tuulet ja sateet olivat sitä pahoin retuuttaneet. Sen sijalle nostettiin uusi lippu, jonka Baxter oli tuonut mukanaan luolasta. Samalla hän kiinnitti lipputankoon puulevyn, johon oli kirjoitettu muutamia tiedonantoja: missä päin ranskalaisluola sijaitsi ym.
Kotimatkalla Robert ampui pari hyyppää, muuta kummempaa pojat eivät kokeneet, ja päivänlaskun aikaan he olivat taas kotona. Baxterilla ja Robertilla riitti juttuja hyljeparvista, joita he olivat nähneet Laivalahdessa, eivätkä he jättäneet Gordonia rauhaan ennen kuin hän lupasi panna toimeen suuren hylkeenajon heti kun sää sen sallii.
Vähitellen talvi läheni loppuaan. Syyskuussa oli vielä muutamia oikein ilkeitä rajuilmapäiviä myrskyineen ja raekuuroineen, mutta ne olivatkin talven viimeinen voimannäyte.
Sää kävi nyt leudommaksi, lumi alkoi sulaa, järven jääpeite ritisi ja ratisi ja halkeili viimein ristiin rastiin; pian purjehti suuria jäälauttoja hurjaa vauhtia alas virtaa myöten.
Ranskalaisluolassa asiat olivat hyvin. Yksikään pojista ei ollut sairas, kaikki olivat iloisia ja tyytyväisiä ja toimittivat uutterasti ja reippaasti päivätyönsä.