Näin kaikkien täytyi askaroida kirjojen ääressä, ja siitä oli sekin hyöty, että isommat pojat saivat palauttaa muistiinsa mitä he koulussa olivat oppineet. Gordon oli jonkinlainen yliopettaja; hänen tuli pitää silmällä, että opetus sujui kunnolla.
Lisäksi oli paljon muitakin tärkeitä puuhia. Williamin tehtävänä oli vetää kellot määräpäivinä ja määrätyllä kellonlyönnillä. Baxterillekin riitti työtä ajan seuraamisessa, hänen tuli näet vetää viiva almanakkaan jokaisen kuluvan päivän kohdalle, ja sitä paitsi hän kirjoitti tarkoin päiväkirjaan kaikki pikku yhteiskunnan kokemukset ranskalaisluolassa. Webb sai pitää huolta lämpömittarista, joka päivä hänen tuli tarkata niitä ja merkitä muistiin, mitä niillä oli sanomista. Pesusta vastasi Moko, mutta pian huomattiin, etteivät siihen riittäneet yhden pojan voimat, ja siksi täytyikin isompien poikien vuoron perään auttaa Mokoa, niin happamelta kuin se useimmista tuntuikin.
Sunnuntaisin kaikki lepäsivät työstään paitsi Moko, joka keitti ruoan. Joka sunnuntaiaamupäivä, ellei sää ollut aivan mahdoton, muut pojat lähtivät pitkälle kävelyretkelle järven rannalle ja palasivat kotiin nälkäisinä. Kun he olivat syöneet, otti Garnett aina esille hanurinsa, ja niin kului ilta laulaen ja soittaen. Laulussa tosin ei ollut paljonkaan kehumista, sillä Paul oli ainoa, joka lauloi hyvin, ja hän oli aina allapäin. Eikä häntä koskaan enää saatu laulamaan niitä iloisia lauluja joita hänellä aina ennen oli tapana lauleskella.
Tuli kesäkuu ja sen kanssa yhä ankarammat talvisäät. Alkoi sataa lunta, ja pian oli hauska rakentaa lumilinnoja ja olla lumisotasilla. Kuun lopulla oli lunta niin korkeat kinokset, että poikien täytyi pysytellä kokonaista kaksi viikkoa ranskalaisluolan ja Panin arkihuoneen seinien sisäpuolella. Mutta sisällä olikin hyvä ja lämmin, varsinkin sitten kun näppärä Baxter muutamien aluksesta saatujen lyijyputkien avulla pani kuntoon vesijohdon, joka hankki luolaan juomavettä virrasta.
Mokon täytyi näinä aikoina iskeä aikamoinen kolo aluksesta saatuihin säilykkeisiin, kun metsästys ja kalastus eivät talvisaikaan tuottaneet paljonkaan ruokavaroja taloon. Onneksi pikku laivapoika oli ollut niin ymmärtäväinen, että oli syksyllä suolannut koko joukon lohta. Muutenpa hän olisikin monta kertaa ollut pulassa koettaessaan keksiä ruokaa niin monelle suulle. Silloin tällöin William hankki tuoretta lihaa päivällispöytään. Hän viritti näet ansoja pikkuriistalle ja linnuille.
Jack oli saanut niskoilleen vaikean tehtävän, hänen täytyi joka päivä hankkia rehua nandulle. Joka aamu hän lähti jo varhain metsään ja lapioi lumen pois löytääkseen sille ruohoa ja juuria. Kaikesta tästä huolimatta tuo tyhmä eläin pysyi yhtä kesyttömänä, mutta sittenkin Jackissa eli yhä toivo saada lintu kesytetyksi itselleen ratsuksi.
Pakkanen kiihtyi ja puita täytyi tuoda "taloon". Koska kaikki tiet olivat lumen peitossa, ehdotti Gordon, että he käyttäisivät suurta pöytäänsä halkorekenä. Ja tämäkös oli pojille mieleen! Jo varhain aamulla joka mies oli jalkeilla, pöytä käännettiin ylösalaisin, ja niin neljä poikaa veti sitä aika vauhtia metsään. Pan ja pikkupojat juoksivat ilakoiden edellä. Silloin tällöin joku piti mukavampana ja hauskempana päästä ajoretkelle, hyppäsi muitta mutkitta pöydänpohjalle istumaan ja ajoi siinä sitten hetken aikaa tyytyväisenä, kunnes hevoset väsyivät ajomieheensä ja lennättivät hänet suin päin kinokseen.
Koko sen viikon he ravasivat edestakaisin luolan ja metsän väliä, ja halkokuorma toisensa jälkeen pinottiin luolan suun ulkopuolelle.
Mutta nyt ilma kävikin oikein purevan kylmäksi; kyllä sieti olla polttopuita pistettäväksi uuniin. Henri pelkäsi jonkun pikkupojista sairastuvan, mutta ei sattunut sen pahempaa kuin jokin pieni vilustuminen, ja siitä Mokon seljatee teki lopun.
Elokuun keskivaiheilla tuuli kääntyi, ja samalla sääkin muuttui leudommaksi.