Samassa sieppasi Baxter lassonsa ja heitti sen salaman nopeudella kohti eläimen päätä. "Hyvä, Baxter!" huusi Gordon, ja pieni poika oli todella suorittanut tehtävänsä hyvin. Silmukka oli heitetty sievästi aivan eläimen kaulaan, ja parissa tuokiossa Gordon ja Baxter olivat sitoneet otuksen lujasti kiinni puuhun.
Nyt saapui Robert juoksujalkaa paikalle. "Senkin peto pääsi käsistäni!" hän huusi vihoissaan, mutta samassa hän huomasi, että muut olivat olleet häntä onnellisemmat. "Mitä tuo hyödyttää?" hän kysyi. "Onko sekin sitä varten, että säästyisi laukauksellinen ruutia."
"Ei suinkaan!" vastasi Gordon. "Olemme pyytäneet sen elävänä, koska tarvitsemme sitä elävänä."
"Elävänä? Mihin tarkoitukseen?"
"Vetojuhdaksi" kuului vastaus. "Se on guanako, ja sen voi helposti kesyttää. Saatpa nähdä Jack, se ei metkuile kuten sinun nandusi."
Ja Gordon piti pienen luonnontieteellisen esitelmän guanako-eläimestä. Se on kamelin sukua, hän kertoi, vaikka se ei juuri sanottavasti kamelia muistuta. Varsinkin Argentiinassa sitä käytetään yleisesti ratsuna; se soveltuukin erinomaisesti tähän tarkoitukseen, notkea, sirorakenteinen ja nopsajalkainen kun on. Muuten se on rauhallinen eläin eikä tee kissallekaan pahaa.
"Mutta nyt saamme lähteä hyvää kyytiä livistämään, jos aiomme ennättää kotiin ennen iltaa", sanoi Gordon.
Jack tahtoi ratsastaa guanakolla, mutta siihen ei Gordon suostunut. Tosin ei ollut pelkoa siitä, että eläin olisi noussut takajaloilleen tai heittänyt ratsastajan maahan, mutta eihän koskaan tiedä mitä voisi sattua.
Noin kuuden ajoissa pieni karavaani lähestyi ranskalaisluolaa.
He näkivät pikku Costarin leikkivän aukon ulkopuolella. Nyt hänkin jo keksi heidät, sillä he kuulivat hänen huutavan Henrille: