Garnett varsinkin oli kovin innostunut tehtäväänsä. Kaiket illat hänen nähtiin istuvan tallissa rakkaiden kasvattiensa luona huvittamassa niitä kaikilla niillä sävelillä, joita hän hanurillaan osasi soittaa. Hän arveli näet, että eläimet siten helpommin kesyyntyivät.
Suureksi ilokseen hän sai pian useampia kuulijoita. Eräästä salahaudasta saatiin näet vielä yksi guanako, ja muutamana päivänä onnistui Baxterin ja Williamin — viimeksi mainittu oli nyt myös ruvennut harjoittamaan bolanheittoa — saada kiinni laamapari, koiras ja naaras.
William ja pari muuta poikaa virittivät myös ahkerasti ansoja ja satimia ja tarkastivat niitä joka päivä. Vähitellen he saivat pyydystetyksi koko joukon peltokanoja, fasaaneja, trappeja ym., ja ne linnut, joita Moko ei heti ottanut hengiltä ja pannut vartaaseen, joutuivat kanatarhaan, jonka Gordon oli laittanut aitauksen nurkkaan. Sen hoito oli uskottu Edvardille ja Tom Jenkinsille.
"Kunpa meillä vain ei olisi niin kovin niukalti sokeria", sanoi Moko joskus. "Silloin voisin leipoa kakkuja; munia ja maitoahan meillä on yllin kyllin."
Jack pani Mokon sanat korvan taakse. Hän tutki näet yhä uutterasti "Robinson Crusoeta" ja tästä erinomaisesta kirjasta hän tiesi, ettei ollut lainkaan mahdotonta löytää jotain ainetta, jota saattoi käyttää sokerin asemesta. Eräänä päivänä hän keskusteli Gordonin kanssa asiasta, ja Gordon arveli hänen olevan oikeassa: silmät auki vain, niin kyllä löydettäisiin, mitä puuttui.
Ja aivan oikein! Kun Gordon kerran saapui kotiin metsästä, hän kutsui Jackin luokseen ja vei hänet muutamien puiden luo, jotka kasvoivat jonkin matkan päässä luolasta.
"Tässä näet, Jack! Nämä ovat sokerilehmuksia! Odotapas kun otan veitseni ja leikkaan sillä runkoon, kas noin, valuu nestettä, näetkö? Se on sokeria!"
Ja niin todella olikin. Tietysti ei tämä sokeri ollut yhtä makeata kuin oikea sokeri, joka valmistetaan sokeriruo'osta tai sokerijuurikkaasta, mutta sitä sopi mainiosti käyttää taloudessa.
Keväällä Webbille ja Williamille tuli taas kiire virittää ansojaan. Robert kävi myös uutterasti metsällä; eräänä päivänä hän ampui haisunäädän ja toi sen kotiin laukussaan.
"Katsokaapas, minkä venkaleen olen nitistänyt!" hän sanoi toisille.
"Eikö sillä ole kaunis turkki?"