Sen vuoksi vedettiin vene maihin ja peitettiin paksulla purjekankaalla, jottei se halkeilisi pakkasessa. Ja koska maa ennen pitkää kovettuisi niin, että sitä ei enää voinut kaivaa, tuli Baxterille ja Williamille kiire kaivaa koko joukko salahautoja; sen ohella he virittivät ansoja ja loukkuja. — Mokon keittiöhän vaati yhä tuoreita ruokavaroja, ja ruutia täytyi säästää, joskin Robertilla ja hänen metsästystovereillaan oli palava halu pamauttaa luoteja riistaeläinten nahkaan.
Kesäkuun alkupäivinä jäätyi joki, ja muutamia päiviä myöhemmin järvikin oli paksun jään peitossa. Pian oli lämpömittarin elohopea laskenut kokonaista 20 astetta jäätymispisteen alapuolelle.
Sisällä luolassa elämä kulki päivästä päivään samaa menoaan kuin viime vuonnakin. Henri ei tehnyt mitään muutoksia päiväjärjestykseen, jonka Gordon aikoinaan oli laatinut, ja kaikki kävi rauhallisesti ja levollisesti. Henrin näytti olevan hyvin helppo, helpompi kuin hänen edeltäjänsä, saada jokainen tekemään velvollisuutensa, jopa Robert ja hänen liittolaisensakin tottelivat Henriä murisematta. Mutta silti he eivät olleet ystävällisiä häntä kohtaan. Päinvastoin. He tuskin puhuttelivat häntä tai ketään muuta, he pysyivät yhdessä erillään muista ja varmaankin suunnittelivat jotain, mutta mitä, sitä ei kukaan vielä tiennyt.
Henri puolestaan koetti tehdä oikeutta kaikille, ja kun oli ryhdyttävä johonkin, joka kysyi erittäin suurta rohkeutta ja nerokkuutta, hän oli itse aina ensimmäisenä käymään käsiksi. Ei Pauliakaan säästetty: hän sai kokea kovaa nyt, kun hänen veljensä oli työnjohtajana, mutta työ ja vaivat eivät näyttäneet häntä paljon rasittavan. Päinvastoin saattoi sanoa, että Paul nyt vähitellen loi raskasmielisyyden yltään ja sai hiukkasen entistä luonnettaan takaisin. Hän, joka kokonaisen vuoden oli ollut vain varjo entisestä itsestään, saattoi nyt taas temmeltää samanikäisten toveriensa kanssa, ja hänen reipas naurunsa, jonka hän näytti jo melkein unohtaneen, kaikui taas, kun pojat päättyneen päivätyön jälkeen kokoontuivat ranskalaisluolaan viettämään pitkää pimeää talvi-iltaa leikkimällä, laulamalla ja vilkkaassa keskustelussa.
Koulussa työskenneltiin ahkerasti ja säännöllisesti. Pikkupojat edistyivät huomattavasti, ja samalla isot pojat, jotka toimivat heidän opettajinaan, kokosivat enemmän tietoja. Joka ilta joku luki ääneen, tavallisesti jotain matkakertomusta tai kuvausta historiallisesta tapahtumasta. Sen jälkeen oli "soitannolliset iltahuvit", jolloin Garnett soitti kaikkien iloksi pari numeroa hanurillansa ja toiset lauloivat kuorossa.
Gordon ja Henri olivat monessa asiassa täydellisesti samaa mieltä, mutta yhdessä suhteessa heillä oli aivan vastakkaiset ajatukset. Henri näet myöhään ja varhain vaivasi päätään ajattelemalla, millä keinolla he voisivat päästä pois saaresta, takaisin kotiinsa Uuteen Seelantiin. Sitä vastoin Gordon, joka ei ollut niin uskollisesti kiintynyt kotiinsa, oli jo kauan sitten alistunut siihen ajatukseen, että heidän kaikkien oli pakko asua saaressa kuolinpäiväänsä asti, ja sen vuoksi hän pudisti päätään kaikille Henrin ehdotuksille.
"Jospa vain voisin päästä selville siitä, mikä oikeastaan oli tuo valkoinen pilkku, jonka näin kaukana", kuului aina loppusäe Henrin virressä. "Jos siellä on maata, pitäisi meidän voida päästä sinne, kun vain rakennamme itsellemme laivan."
Mutta laivan rakentaminen oli helpommin sanottu kun tehty. Baxterkin, joka muuten aina oli niin taitava, kun veistämistä tai nikkaroimista kysyttiin, arveli että moinen työ kuitenkin oli liian raskasta heidän voimilleen.
"Niinpä niin", täytyi Henrinkin huoaten myöntää. "Mehän olemme oikeastaan lapsia, ja meidän pitäisi olla miehiä."
Kuinka pitkiä olivatkaan pimeät talviyöt! Ja sen lisäksi Panin hurja haukunta pelästytti heitä tähän aikaan tuon tuostakin. Silloin tiedettiin metsän petojen uskaltaneen lähelle luolaa. Varsinkin sakaaleja vilisi ympäristössä, mutta näitä pelkurimaisia eläimiä ei ollut vaikea pelottaa pois. Heti kun pojat heittivät palavia kekäleitä niitä kohti, ne pötkivät pakoon minkä käpälistä lähti.