— Ei, Robert, maantieteilijä vastasi. — Kultapitoiset maat eivät ole onnellisia. Ne synnyttävät vain heikkoa väestöä, mutta eivät milloinkaan voimakasta ja työteliästä. Katso Brasiliaa, Meksikoa, Kaliforniaa, Australiaa! Mitä ne ovat yhdeksännellätoista vuosisadalla? Oikein onnellinen maa, poikani, ei ole kulta-, vaan rautapitoinen maa!
AUSTRALIAN JA UUDEN SEELANNIN UUTISET.
Tammikuun 2. päivänä auringon noustessa matkustajat ylittivät kulta-alueen ja Talbotin piirikunnan rajan. Heidän hevosensa kaviot polkivat silloin Dalhousien piirikunnan pölyisiä teitä. Muutamia tunteja myöhemmin he kahlasivat Colban- ja Campaspe-jokien yli 144° 35' ja 144° 45' pituusasteen välillä. Puolet matkasta oli tehty. Vielä viisitoista päivää yhtä onnellista kulkua, ja matkue saapuisi Twofold-lahden rannoille.
Muuten olivat kaikki hyvissä voimissa. Paganelin väite tämän ilmaston terveellisyydestä piti paikkansa. Kosteutta vähän tai ei ollenkaan, ja varsin siedettävä lämpötila. Se ei rasittanut hevosia eikä juhtia. Ei liioin ihmisiäkään.
Yksi ainoa muutos marssijärjestykseen oli tehty Camden Bridgeltä lähdettyä. Kun Ayrton sai tietää rautatieonnettomuuden johtuneen rikoksesta, hän neuvoi noudattamaan erinäisiä siihen saakka tarpeettomina pidettyjä varotoimia. Ratsastajat eivät saaneet jättää vankkureita näkyvistään. Lepohetkinä jäi aina yksi heistä vahtiin. Aamuin ja illoin pantiin uudet nallit pyssyihin. Oli varmaa, että rikollisjoukkue liikkui maassa, ja vaikkei mitään suoranaista pelkoa herättävää sattunut, piti olla valmiina kaiken varalta.
Tarpeetonta on lisätä, että näihin varotoimiin ryhdyttiin lady Helenan ja Mary Grantin tietämättä, joita Glenarvan ei tahtonut säikäyttää.
Oikeastaan olikin syytä menetellä näin. Varomattomuus tai vain laiminlyöntikin saattoi käydä kalliiksi. Glenarvan ei muuten ollut ainoa, joka huolehti asioista tällä tavoin. Yksinäisillä tiloilla ja asemilla varustautuivat asukkaat ja squatterit mahdollista hyökkäystä tai yllätystä vastaan. Talot suljettiin pimeän tullen. Koirat laskettiin irti aitauksiin ja alkoivat haukkua vähänkin lähestyttäessä. Ei yksikään paimen, joka illalla ratsain kokosi suurta laumaansa kotiinpaluuta varten, liikkunut ilman satulannuppiin kiinnitettyä pyssyä. Uutinen Camdenin sillalla tapahtuneesta rikoksesta oli syynä tähän poikkeukselliseen varovaisuuteen, ja moni siirtolainen, joka tähän saakka oli nukkunut ikkunat ja ovet avoinna, sulki ne nyt huolellisesti.
Maakunnan hallituskin osoitti suurta intoa ja varovaisuutta. Kotimaisia santarmiosastoja lähetettiin pitkin maata. Postinkuljetusta suojattiin erityisin toimenpitein. Tätä ennen oli posti kulkenut valtateillä ilman vartiostoa. Niinpä tänään, juuri kun Glenarvanin matkue oli menossa Kilmoresta Heathcoteen ulottuvan tien poikki, kiiti posti ohitse niin kiivasta vauhtia kuin hevoset suinkin pääsivät, jättäen suuren pölypilven jälkeensä. Mutta niin nopeasti kuin se ohittikin, Glenarvan oli kuitenkin nähnyt sen rinnalla ratsastavien poliisien pyssyjen välkähtävän. Olisi luullut elettävän jälleen sitä hirvittävää aikaa, jolloin ensimmäisten kultakenttien löytyminen ajoi Australian mantereelle Euroopan kansakuntien kuonan.
Pari kilometriä Kilmoren maantien yli ehdittyään saapuivat vankkurit jättiläispuiden sekaan, ja ensimmäistä kertaa Kap Bernouillista lähdettyään matkustajat joutuivat laajaan, useiden asteiden yli ulottuvaan metsään.
Ihmetyksen huudahdus pääsi matkustajilta, kun he näkivät yli puolen sadan metrin korkuisia kumipuita, joiden sienimäinen kaarna oli jopa yli kymmenen sentin paksuinen. Kuusi ja puoli metriä ympärysmitaltaan olevat rungot, joiden kuoressa oli hyvänhajuista pihkaa sisältäviä uurteita, kohosivat viidenkymmenen metrin korkeuteen ainoankaan haaran tai oksan tai edes satunnaisen silmun ja pahkuran häiritsemättä niiden pintaa. Sileämpiä ne eivät olisi voineet olla sorvarin kädestä lähtiessään.