— No, Paganel? Glenarvan kysyi.
— Ah! maantieteilijä huudahti.
— Mikä teidän on? majuri kysyi.
— Ei mikään, ei mikään! Paganel vastasi.
Sitten hän mutisi matalammalla äänellä: — Aland, aland, aland!
Hän oli noussut pystyyn ja siepannut sanomalehden. Hän puristi sitä koettaen pidättää sanoja, jotka pyrkivät hänen huulilleen. Lady Helena, Mary, Robert ja Glenarvan katselivat häntä ymmärtämättä mitään tästä selittämättömästä kohtauksesta.
Paganel näytti äkkiä tulleen hulluksi. Mutta tätä kiihtymystä ei kestänyt kauan. Hän tyyntyi vähitellen; ilo, joka loisti hänen katseestaan, sammui; hän istui paikalleen ja sanoi tyynellä äänellä:
— Olen käytettävissänne, mylord, milloin tahdotte. Glenarvan ryhtyi jatkamaan kirjeen sanelua, joka tuli lopullisesti tähän muotoon:
— Käsky Tom Austinille lähteä merelle viipymättä ja tuoda Duncan 37. leveysasteelle Australian itärannikolle…
— Australianko? Paganel kysyi. — Niinpä niin, Australian!