Glenarvan, John Mangles, Paganel astuivat ajoneuvoista maahan ja menivät tulliin, tiedustellen virkamiehiltä viime päivinä saapuneita laivoja. Yhtään laivaa ei ollut saapunut satamaan viikon kuluessa.
— Ehkei hän ole lainkaan lähtenyt! huudahti Glenarvan, joka ihmissydämessä helposti tapahtuvasta käänteestä ei tahtonut enää antautua epätoivoon. — Kenties olemme saapuneet ennen häntä!
John Mangles pudisti päätään. Hän tunsi Tom Austinin. Hänen ensimmäinen perämiehensä ei koskaan olisi vitkastellut kymmentä päivää, kun käsky oli selvä.
— Minä tahdon tietää, kuinka on asianlaita, Glenarvan sanoi. —
Varmuus on aina epävarmuutta parempi.
Neljännestuntia myöhemmin oli lähetetty sähkösanoma Melbournen laivanvarustajien esimiehelle. Sitten retkeläiset lähtivät Victoria-hotelliin. Kello kaksi tuotiin lordi Glenarvanille sähkösanoma. Se oli kirjoitettu seuraavaan muotoon:
"Lordi Glenarvan, Eden, Twofold Bay
Duncan lähtenyt 18. päivänä tätä kuuta tuntemattomaan suuntaan.
J. Andrew."
Sähkösanoma putosi Glenarvanin käsistä.
Ei epäilystäkään! Kunniallinen skotlantilainen huvipursi oli Ben Joycen käsissä merirosvolaivana.