— Rakas Mary, Paganel vastasi, — pidättehän varmana, eikö totta, että kapteeni Grant on haaksirikon jälkeen päässyt Australian mantereelle?
— Niin teen, herra Paganel, nuori neito vastasi.
— No, kuinka on kapteeni Grantin käynyt maihin päästyään? Sen olettaminen on helppoa. On vain kolme mahdollisuutta. Joko Harry Grant ja hänen kumppaninsa ovat päässeet johonkin englantilaiseen siirtolaan tai joutuneet alkuasukasten käsiin, tai sitten he ovat menehtyneet Australian laajoissa autiomaissa. Paganel vaikeni ja etsi kuulijainsa katseista hyväksymistä päätelmilleen.
— Jatkakaa, Paganel, lordi Glenarvan sanoi.
— Minä jatkan, Paganel vastasi; — ja ensinnäkin hylkään ensimmäisen mahdollisuuden. Harry Grant ei ole voinut saapua englantilaiseen siirtolaan, sillä silloin hänen pelastumisensa olisi ollut varma ja hän olisi jo kauan sitten ollut lastensa luona Dundeen kelpo kaupungissa.
— Isä-parka! Mary Grant huokasi, — kaksi vuotta erossa meistä!
— Anna herra Paganelin puhua, sisko, Robert sanoi, — hän ilmoittaa meille lopuksi…
— Ah, poikani, en! Kaikki, mitä voin vakuuttaa, on se, että kapteeni
Grant on australialaisten vankina tai…
— Mutta nämä alkuasukkaat, lady Glenarvan kysyi nopeasti, — eivätkö ne ole…
— Rauhoittukaa, rouva, vastasi tiedemies, joka ymmärsi lady Helenan ajatuksen, — nämä alkuasukkaat ovat tosin villejä, eläimellisiä, ihmisälyn alhaisimmalla asteella, mutta hyväntapaisia eivätkä verenhimoisia, kuten heidän naapurinsa Uudessa Seelannissa. Jos he ovat ottaneet Britannian haaksirikkoiset vangiksi, niin he eivät koskaan uhanneet näiden henkeä, siinä saatte uskoa minua. Kaikki tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että australialaiset kammoavat verenvuodatusta, ja monta kertaa he ovat saaneet näistä uskollisia liittolaisia torjuessaan heitä paljoa julmempien rikollisjoukkojen hyökkäyksiä.