— Mikä on perin merkillistä, Glenarvan lisäsi, — miehellä, joka…
— On niin hajamielinen, Paganel riensi jatkamaan. — Kas, minä muistan vain aikamääriä ja tapahtumia. Siinä kaikki.
— Kaksikymmentäneljä, Robert toisti.
— No, kaksikymmentäviisi, luutnantti Daws. Se tapahtui vuonna 1789, vuotta Port Jacksonin siirtolan perustamisen jälkeen. Uuden maanosan ympäri oli kuljettu; mutta mitä se sisälsi, sitä ei kukaan osannut sanoa. Pitkin itärannan suuntaa kulkeva pitkä vuorijono näytti kokonaan estävän pääsyn sisämaahan. Yhdeksän päivämatkan jälkeen oli luutnantti Dawsin pakko kääntyä ja palata Port Jacksoniin. Samana vuonna kapteeni Tench yritti saman vuorijonon yli, mutta onnistumatta. Nämä molemmat epäonnistuneet yritykset pidättivät löytöretkeilijöitä kolme vuotta ryhtymästä uudelleen tähän vaikeaan yritykseen. Vuonna 1792 siinä epäonnistui vielä eversti Paterson, rohkea afrikkalainen löytöretkeilijä. Seuraavana vuonna kulki tavallinen Englannin laivaston aliupseeri, uljas Hawkins, neljättäkymmentä kilometriä yli sen linjan, jota pitemmälle hänen edeltäjänsä eivät olleet päässeet. Kahdeksantoista vuoden ajalta ei minulla sitten ole mainittavana kuin kaksi nimeä, äsken mainittu kuuluisa purjehtija Bass ja herra Bareiller, eräs siirtokunnan insinööri, jotka eivät onnistuneet edeltäjiään paremmin, ja niin joudun vuoteen 1813, jolloin vihdoinkin löydettiin ylitysreitti Sydneyn länsipuolella. Kuvernööri Macquarie suoritti uskalletun matkan 1815, ja Bathurstin kaupunki perustettiin Sinivuorten toiselle puolelle. Siitä lähtien Throsby vuonna 1819, Oxley, joka samosi maata noin viisisataa kilometriä, Howel ja Hune, joiden lähtökohtana oli juuri Twofold-Bay, missä 37. leveysaste kulkee, ja kapteeni Sturt, joka vuosina 1829 ja 1830 tutki Darlingin ja Murrayn virrat, rikastuttivat maantiedettä uusilla tiedoilla ja edistivät siirtokuntien kehittymistä.
— Kolmekymmentäkuusi, Robert sanoi.
— Mainiota! Minä olen voiton puolella, Paganel vastasi. — Minun on mainittava vielä Eyre ja Leichardt, jotka vuosina 1840 ja 1841 tutkivat osan maata; Sturt, vuonna 1845; Gregoryn veljekset ja Helpmann, vuonna 1846 Australian länsiosassa; Kennedy, vuonna 1847, Victoria-joella ja vuonna 1848 Pohjois-Australiassa; Gregory vuonna 1852; Austin, vuonna 1854; Gregoryn veljekset vuodesta 1855 vuoteen 1858 maan luoteisosassa; Babbage, Torrens-järvestä Eyre-järveen; ja niin tulen vihdoin Australian aikakirjoissa kuuluisaan matkailijaan, Stuartiin, joka teki kolme rohkeaa matkaa halki maanosan. Hänen ensimmäinen retkensä sisämaahan tapahtui vuonna 1860. Tuonnempana kerron, jos haluatte, kuinka Australian halki kuljettiin neljä kertaa etelästä pohjoiseen. Nyt rajoitun vain päättämään tämän pitkän nimiluettelon ja vuosilta 1860-1862 lisään tieteen niin uljaiden tienraivaajien joukkoon vielä Dempsterin veljekset, Clarksonin ja Harperin, Burben ja Willsin, Neilsonin, Walkerin, Landsboroughin, Mackinleyn, Howitin…
— Viisikymmentäkuusi! Robert huudahti.
— Hyvä majuri, Paganel jatkoi, — minä annan teille kaupanpäällisiä, sillä enhän ole vielä maininnut Duperreytä, en Bougainvilleä, en Fitz Royta, en Wickamia, en Stokesia…
— Riittää, majuri huusi, lukumäärän masentamana.
— En Perouta enkä Quoyta, Paganel jatkoi kuin pikajuna, — enkä
Bennettiä, enkä Cuninghamia, enkä Nutchelliä, en Tiersiä…