— Aamiainen! Paganel huudahti.
— Niin, herra Paganel, herra Olbinett vastasi.
— Oikea aamiainenko, oikealla pöydällä, jolla on täysi kalusto ja lautasliinatkin?
— Tietenkin, herra Paganel.
— Eikä tarjota charquita, ei kovia munia eikä kamelikurkikyljystä?
— No no, herra Paganel! muonamestari vastasi ammattinsa puolesta loukkaantuneena.
— Minä en tahtonut loukata teitä, ystäväni, tiedemies sanoi hymyillen. — Mutta kuukauden päivät on meidän ruokanamme ollut säännöllisesti sellaista, emmekä syöneet pöydässä istuen, vaan maassa loikoen, ellemme istuneet hajasäärin puiden oksilla. Teidän ilmoittamanne aamiainen saattoi siis minusta tuntua unelta, kuvitelmalta, kangastukselta!
— No, menkäämme toteamaan, että se on kouraantuntuvaa todellisuutta, herra Paganel, vastasi lady Helena, joka ei voinut olla nauramatta.
— Tässä käsivarteni, kohtelias tiedemies lausui.
— Mitä ohjeita teillä, mylord, on antaa minulle Duncanin suhteen?
John Mangles kysyi.