Glenarvan pyysi häntä varustamaan kulkuneuvot matkaa varten Australian halki, ja kun sopimus oli tehty jä Ayrtonille ilmoitettu, milloin taas tavattaisiin, palasivat matkustajat laivalle.
Kun vankkureissa ei ollut jousia, ne olivat tietenkin epämukavat; mutta siihen täytyi tyytyä. Kun John Mangles ei voinut niiden kömpelölle rakenteelle mitään, hän piti huolen siitä, että sisäpuoli olisi mahdollisimman viihtyisä. Ensinnäkin se jaettiin lautaseinällä kahteen osastoon. Taakse päätettiin sijoittaa ruokavarat, matkatavarat ja Olbinettin kantokeittiö. Etuosa kuuluisi kokonaan naismatkustajille. Kirvesmiehen käsissä tämä osasto muodostui mukavaksi, paksulla matolla verhotuksi kamariksi, jossa oli peilipöytä ja kaksi vuodetta, toinen lady Helenalle, toinen Mary Grantille. Tarvittaessa saattoi etuosaston sulkea paksuilla nahkaverhoilla suojaksi öiden viileyttä vastaan. Hätätilassa voivat miehetkin saada siellä turvaa rankkasateiden aikana; mutta levähdyspaikoille oli heitä varten varattu teltta. John Mangles koetti ahtaaseen tilaan saada mahtumaan kaikki molemmille naisille tarpeelliset kapineet ja onnistui siinä. Lady Helenan ja Mary Grantin ei tarvinnut tässä pyörillä liikkuvassa kammiossa ylenmäärin ikävöidä Duncanin mukavia hyttejä.
Miesmatkustajien varusteet olivat yksinkertaisempia: seitsemän voimakasta hevosta varattiin lordi Glenarvanille, Paganelille, Robert Grantille, MacNabbsille, John Manglesille ja molemmille matruuseille, Wilsonille ja Mulradylle, jotka seurasivat isäntäänsä tällä uudella retkellä. Ayrtonilla oli oma paikkansa vankkurien ajopenkillä, ja Olbinett, jota ratsastaminen ei houkutellut, valmistautui kernaasti matkustamaan tavaraosastossa.
Hevoset ja härät olivat laitumella tilan niityillä ja sieltä helposti saatavissa koolle lähdön hetkellä.
Kaikki varattuaan ja annettuaan viimeiset ohjeet kirvesmiehelle John Mangles palasi laivalle irlantilaisen perheen kanssa, joka halusi käydä tervehtimässä lordi Glenarvania. Ayrton oli katsonut sopivaksi tulla heidän mukaansa, ja kello neljän aikaan John nousi seuralaisineen Duncanin kannelle.
Heidät otettiin vastaan avosylin. Glenarvan tarjosi heille päivällistä laivallaan. Hän ei tahtonut olla kohteliaisuudessa huonompi, ja hänen vieraansa ottivat mielellään vastaan korvauksen australialaisesta vieraanvaraisuudestaan laivan salongissa. Paddy O'Moore oli ihmeissään. Hyttien kalusto, verhoilu, koko vaahtera- ja palisanteripuinen sisustus herätti hänen ihailuaan. Ayrton sitä vastoin antoi näille kallisarvoisille ylellisyyksille vain niukan tunnustuksen.
Mutta Britannian toinen perämies katsahti alusta sen sijaan enemmän merikuntoisuuden kannalta; hän tarkasti sen lastiruuman pohjaa myöten; laskeutui konehuoneeseen; tutki konetta, kysyi sen voimaa ja hiilenkulutusta; kävi sen hiiliruumissa, muonasäiliöissä, ruutivarastossa ja osoitti erikoista harrastusta sen asevarastoon, keulapakkaan sijoitettuun kanuunaan ja tämän kantavuuteen. Glenarvan oli tässä tekemisissä asiantuntijan kanssa; sen hän saattoi hyvin huomata Ayrtonin erikoisista kysymyksistä. Vihdoin tämä päätti kiertelynsä tarkastamalla mastot ja taklauksen.
— Teillä on tässä komea laiva, mylord, hän sanoi.
— Ennen kaikkea hyvä laiva, Glenarvan vastasi.
— Kuinka suuri sen tonnimäärä on?