Tiedemies totteli pyyntöä; hän selitti katkelmat gonie ja indi mitä vakuuttavimmalla tavalla; hän johti tavuista austral ehdottomasti sanan Australia; hän osoitti, että kapteeni Grant, lähdettyään Perun rannikolta palatakseen Eurooppaan, oli voinut avuttomaksi käyneellä aluksella joutua Tyynenmeren eteläisten tuulten viemänä Australian rannikolle saakka; ja lopulta hänen nerokkaat olettamuksensa, hänen hienoimmat päätelmänsä saavuttivat täydellisen hyväksymisen John Manglesin taholta, joka tällä alueella oli ehdottoman tarkka eikä antanut minkäänlaisten kuvittelujen eksyttää itseään.
Kun Paganel oli antanut selityksensä, ilmoitti Glenarvan Duncanin lähtevän suoraa päätä matkalle Australiaan.
Mutta ennen kuin annettiin käsky kääntyä itäänpäin, majuri pyysi saada tehdä erään yksinkertaisen huomautuksen.
— Puhukaa, MacNabbs, Glenarvan vastasi.
— Minun tarkoitukseni, majuri sanoi, — ei ole heikentää ystäväni Paganelin todistelua, vielä vähemmin sitä kiistää vääräksi; minusta hänen esittämänsä syyt ovat painavia, järkeviä ja ansaitsevat kaiken huomiomme; niiden tulee olla tulevien etsiskelyjemme perustana. Mutta minä haluan, että ne vielä kerran tarkastetaan, jotta niiden arvoa ei käy kumoaminen eikä kumotakaan.
Ei käsitetty, mihin järkevä MacNabbs oikein pyrki, ja häntä kuunneltiin epämääräisen levottomina.
— Jatkakaa, majuri, Paganel sanoi. — Minä olen valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiinne.
— Ei mikään ole yksinkertaisempaa, majuri vastasi. — Kun me neljättä kuukautta sitten Clyden lahdella tutkimme näitä kolmea asiapaperia, niiden tulkinta tuntui meistä eittämättömältä. Mikään muu seutu kuin Patagonian länsirannikko ei voinut olla haaksirikon paikkana. Meillä ei siinä suhteessa ollut epäilyn varjoakaan.
— Se on aivan totta, Glenarvan vahvisti.
— Sittemmin, majuri jatkoi, — kun Paganel kaitselmuksen säätämässä hajamielisyyden puuskassa asettui meidän alukseemme, näytettiin asiakirjat hänelle, ja hän hyväksyi empimättä etsiskelyn aloittamisen Amerikan rannikolla.