— Menkää, menkää, kunnon Ayrton, lordi Glenarvan sanoi hänelle. —
Paljonko aikaa tarvitsette päästäksenne sinne ja tullaksenne takaisin?
— Ehkä noin viisitoista tuntia, Ayrton vastasi, — mutta en enempää.
— Lähtekää siis, ja teidän paluutanne odottaessa me majoitumme
Wimerran rannalle.
Wilsonin hevosella ratsastaen katosi perämies tuuhean mimoosalehvistön taakse.
BURKE JA STUART.
Loppuosa päivää käytettiin keskusteluun ja kävelyihin. Jutellen ja ihmetellen kävelivät matkalaiset pitkin Wimerran rantoja. Tuhkanharmaita kurkia ja iibis-lintuja lähti käheästi kirkuen lentoon heidän lähestyessään. Satiinilintu piiloutui villin viikunapuun latvalehvistöön, kuhankeittäjät ja kärpässiepot pyrähtelivät liljakasvien uhkeiden varsien välissä, jäälinnut jättivät tavallisen kalastelunsa, kun taas koko papukaijojen sivistyneempi heimo, seitsemän värin koristama "blue-mountain", punapäinen, keltakurkkuinen pieni "roschill", ja puna- ja sinihöyheninen "lori" jatkoivat huumaavaa lörpöttelyään kukkivien kumipuiden latvoissa.
Milloin maaten nurmikolla solisevan veden rannalla, milloin umpimähkään kuljeksien mimoosapensaiden välissä ihailivat kävelijät tätä kaunista luontoa päivänlaskuun saakka. Lyhyen hämärän jälkeen heidät yllätti yö lähes kilometrin päässä majapaikasta. He palasivat sinne, mutta oppaana ei ollut Pohjantähti, jota eteläisellä pallonpuoliskolla ei näy, vaan Etelän Risti, joka loisti taivaanlaen ja horisontin puolivälissä.
Olbinett oli kattanut illallisen telttaan. Istuttiin pöytään. Aterian huippukohtana oli Wilsonin ovelasti tappamien papukaijojen lihasta valmistettu eräänlainen muhennos, jossa muonamestari oli osoittanut taitonsa.
Illallisen jälkeen nousi kysymys, kuka keksisi sopivan syyn, minkä vuoksi näin kauniin illan ensi tunteina ei mentäisi levolle. Lady Helena lausui julki kaikkien toivomuksen pyytäessään Paganelia kertomaan suurten Australian tutkijoiden historian, minkä hän jo kauan sitten oli luvannut tehdä.
Paganel suostui siihen mielellään. Hänen kuulijansa asettuivat uhkean banksian juurelle; sikarien savu kohosi pian pimeään peittyvään lehvistöön saakka, ja maantieteilijä ryhtyi viipymättä kertomaan tyhjentymättömään muistiinsa luottaen.