— Tulkaa mukaani, majuri. Tule sinäkin, Robert. Minä tarvitsen todistajia.
Ja Paganel jätti kumppaninsa jatkamaan eteenpäin ja lähti Robert
Grantin ja majurin seuraamana lintujoukkoa kohti.
Tultuaan sopivan matkan päähän hän ampui laukauksen tyhjää ruutia, sillä hän ei olisi tarpeettomasti vuodattanut edes linnun verta, ja kaikki linnut lähtivät kuin yhteisestä sopimuksesta lentoon Paganelin tarkkaillessa niitä tiiviisti silmälasiensa läpi.
— No, hän sanoi majurille lintuparven kadottua, — näittekö niiden lentävän?
— Näin toki, MacNabbs vastasi, — täytyihän se nähdä, ellei ole sokea.
— Muistuttivatko ne teidän mielestänne lentäessään sulitettuja nuolia?
— Ei vähääkään.
— Ei ensinkään, Robert vahvisti.
— Siitä olinkin varma, tiedemies selitti tyytyväisen näköisenä. — Mutta se ei ole estänyt vaatimattomista ihmisistä vaateliainta, kuuluisaa kansalaistani Chateaubriandia tekemästä tätä väärää vertausta flamingoista ja nuolista! Ah, Robert, vertaus, pane se mieleesi, on vaarallisin kielikuva, mitä tunnen. Kavahda sitä koko elämäsi aikana äläkä käytä sitä kuin äärimmäisessä hädässä.
— Te olette siis tyytyväinen kokeeseenne? majuri kysyi.