— Mutta mitä intiaaneja hän odotti kohtaavansa tässä osassa pampaa?
— Juuri niitä, joilla on ollut muukalaisia vankeina, Calfucuran,
Catrielin ja Janchetrutzin heimojen jäseniä.
— Mitä väkeä ne ovat?
— Heimojen päälliköitä, jotka olivat kaikkivaltiaita vielä kolmekymmentä vuotta sitten, ennen kuin heidät työnnettiin vuorten tuolle puolen. Siitä saakka he ovat alistuneet niin paljon kuin intiaani voi alistua ja samoilevat sekä pampan että Buenos Airesin maakunnan lakeuksia. Niinpä minusta samoin kuin Thalcavesta on perin outoa, ettei heistä näy edes jälkiä maassa, jossa he yleisesti harjoittavat salteadorien, rosvojen ammattia.
— Mitä meidän näin ollen on tehtävä? Glenarvan kysyi.
— Minä kysyn, Paganel vastasi.
Ja hetken keskusteltuaan Thalcaven kanssa hän sanoi:
— Hän ehdottaa seuraavaa, mikä tuntuu minusta hyvinkin järkevältä. Meidän on jatkettava matkaamme itään Independancen linnaan saakka — se on matkamme varrella — ja ellemme siellä saa tietoja kapteeni Grantista, saamme ainakin tietää, minne Argentiinan tasangon intiaanit ovat joutuneet.
— Onko tuo Independancen linna kaukanakin? Glenarvan tiedusteli.
— Ei, se on Tandil-vuoristossa, noin sadan kilometrin päässä.