— Ei, Paganel vastasi, — vaan fosforihohtoisia hyönteisiä, todellisia kiiltomatoja, eläviä ja halpahintaisia timantteja, joista Buenos Airesin naiset saavat suurenmoisia koruja!
— Mitä! Robert huudahti, — ovatko nuo hyönteisiä, jotka lentävät kuin kipinät?
— Ovat, poikani.
Robert kaappasi yhden näistä kiiluvista hyönteisistä. Paganel ei ollut erehtynyt. Se oli eräänlainen suuri, kahden ja puolen sentin pituinen kovakuoriainen, jolle intiaanit ovat antaneet nimen tuco-tuco. Tämä omituinen kovakuoriainen lähetti kahdesta rintakilvessään olevasta täplästä niin voimakasta valoa, että sen äärellä olisi voinut lukea pimeässä. Kun Paganel pani hyönteisen lähelle kellonsa lasin, hän saattoi nähdä, että kello oli kymmenen illalla.
Kun Glenarvan oli saapunut majurin ja kolmen merimiehen luo, hän neuvoi heitä varustautumaan yön varalle. Ankara rajuilma oli tulossa. Ensimmäisten ukkosenjyrähdysten jälkeen puhkeaisi epäilemättä myrsky, joka ravistaisi ombua tuimasti. Jokaista kehotettiin siis sitomaan itsensä lujasti kiinni oksavuoteeseensa. Ellei voitu välttää taivaan vettä, oli ainakin kartettava maanpäällistä ja katsottava, ettei pudottu alla kiitävään virtaan.
Toivotettiin hyvää yötä, vaikka sellaista ei ollut odotettavissa. Sitten kukin laskeutui ilmassa keinuvalle vuoteelleen, kääriytyi ponchoonsa ja odotti unta.
Mutta suurten luonnonilmiöiden lähestyminen valaa jokaisen elävän olennon sydämeen epämääräistä levottomuutta, jota voimakkaimmatkaan eivät voi välttää. Ombun vieraat eivät ahdistukseltaan voineet ummistaa silmiään, ja he olivat kaikki valveilla ensimmäisen kerran jyrähtäessä. Se tapahtui vähän ennen kello yhtätoista kaukaisena jyrinänä. Glenarvan konttasi vaakasuoran oksan päähän ja pisti päänsä ulos lehvistöstä.
Yön mustaa taustaa silpoivat jo säkenöivät ja leimahtelevat salamat, joita vedenkalvo tarkoin heijasti. Pilvi oli jo monesta kohdin repeytynyt, mutta niin kuin pehmeä villakangas, hiljaa rasahtaen. Tarkasteltuaan taivaankantta ja piiriä, jotka olivat yhtäläisen pimeyden peitossa, Glenarvan palasi rungon päähän.
— Mitä sanotte, Glenarvan? Paganel kysyi.
— Minä sanon, että se alkaa hyvin, ystäväni, ja että jos näin jatkuu, tulee hirveä ukkonen.