— Olen, herra, Olbinett vastasi, — mutta minulla ei ole kunnia tuntea…
— Minä olen matkustaja hytistä numero kuusi.
— Numero kuusi? muonamestari toisti.
— Niinpä niin. Mikä teidän nimenne on?
— Olbinett.
— No niin, Olbinett, ystäväni, jatkoi outo hytistä numero kuusi, — täytyy ajatella aamiaista, hyvinkin pian. Minä en ole syönyt puoleentoista vuorokauteen, tai paremmin sanoen, minä olen nukkunut puolitoista vuorokautta, mikä on anteeksiannettavaa miehelle, joka tulee oikopäätä Pariisista Glasgowiin. Mihin aikaan täällä syödään aamiaista?
— Kello yhdeksän, Olbinett vastasi konemaisesti.
Muukalainen aikoi katsoa kelloaan, mutta ei saanut sitä esiin pitkään aikaan, sillä hän löysi sen vasta yhdeksännestä taskustaan.
— Kas, hän sanoi, — kello ei ole vielä kahdeksaa. Tuokaa siis, Olbinett, minulle korppu ja lasi sherryä odottaessani, sillä minä olen nääntymässä nälkään.
Olbinett kuunteli käsittämättä; tuntematon puhuikin lakkaamatta ja siirtyi asiasta toiseen verrattoman vilkkaasti.