— Tahdotteko, että puhun teille suoraan, hyvät ystävät? Paganel kysyi silloin. — No niin, haluaisitteko todella hartaasti, että jäisin?
— Ja te, Paganel, tehän aivan palatte halusta jäädä! väitti Glenarvan.
— Niinhän se on! tiedemies huudahti, — mutta minä pelkäsin olevani tunkeileva!
MAGALHÃESIN SALMI.
Ilo oli yleinen laivalla, kun Paganelin päätös tuli tiettäväksi. Pikku Robert kavahti välittömässä vilkkaudessaan hänen kaulaansa niin rajusti, että kunnianarvoisa sihteeri oli mennä selälleen. — Siinä on reipas pikkumies, hän sanoi, — minun pitää opettaa hänelle maantiedettä.
Niinpä kun John Mangles oli päättänyt tehdä hänestä merimiehen, Glenarvan rohkean, majuri kylmäverisen, lady Helena hyvän ja jalomielisen, Mary Grant tällaisille opettajille kiitollisen oppilaan, täytyi Robertista väkisinkin ajan oloon kehittyä täydellinen herrasmies.
Duncan täytti hiilivarastonsa mahdollisimman ripeästi, lähti näiltä ilottomilta seuduilta länttä kohti Brasiliaan päin, ja saapui, kuljettuaan 7. päivänä syyskuuta päiväntasaajan poikki vinhan pohjatuulen puhaltaessa, eteläiselle pallonpuoliskolle.
Matka tuntui sujuvan vaivattomasti. Kaikki olivat hyvin toiveikkaita. Tällä kapteeni Grantin etsintämatkalla tuntui onnistumisen todennäköisyys kasvavan joka päivä. Kaikkein luottavaisin oli John. Mutta hänen luottavaisuutensa johtui suureksi osaksi halusta nähdä Mary-neiti lohdullisena ja onnellisena. Hän oli aivan erikoisesti kiintynyt tähän nuoreen neitoon; ja tämän tunteen hän osasi salata niin hyvin, että Mary Grantia ja häntä itseänsä lukuunottamatta jokainen Duncanilla olija sen huomasi.
Mitä maantieteilijään tulee, hän oli varmaankin koko eteläisen pallonpuoliskon onnellisin ihminen; hän vietti päivänsä tutkimalla karttoja, jotka oli levittänyt ruokasalin pöydälle; siitä aiheutui jokapäiväistä kahnausta herra Olbinettin kanssa, joka ei voinut kattaa ateriaa. Mutta Paganel sai puolelleen kaikki peräsalongin matkustajat lukuunottamatta majuria, joka pysyi aivan välinpitämättömänä maantieteellisten kysymysten ratkaisusta varsinkin aterioiden aikana. Sitten löydettyään kokonaisen kantamuksen mitä erilaisimpia kirjoja ensimmäisen perämiehen varusteista ja niiden joukossa erinäisiä espanjalaisia teoksia, Paganel päätti opetella Cervantesin kieltä, jota kukaan muu laivalla ei osannut. Se helpottaisi tutkimuksia Chilen rannikolla. Kun hänellä oli taipumuksia kieliopintoihin, hän uskoi varmasti osaavansa puhua tätäkin uutta kieltä sujuvasti laivan saapuessa Concepcioniin. Niinpä hän sitä opiskeli hartaasti, ja hänen kuultiin lakkaamatta mutisevan itsekseen katkonaisia äänteitä.
Mutta hän ei kuitenkaan jättänyt antamatta joutohetkinä pikku Robertille käytännön opetusta, vaan kertoi hänelle niiden seutujen historiaa, joita Duncan nyt nopeaa vauhtia lähestyi.